Lokakuussa näin Paikka ja Hyppy-blogin Instagran feedissäni kuvan, missä kysyttiin esiintyjiä koiramessuille agility viestiin sekä houkutusten highwayhin. Siitä se ajatus sitten lähti, pohdin asiaa muutaman tunnin ja päätin laittaa Anjalle viestiä ilmoittautumiseen liittyen. Sitten oltiinkin Ruusun kanssa nalkissa.
Alkoi suunnittelu kyydeistä ja nukkumapaikoista. Sain hyvän ystäväni mukaan kuvaamaan päiväämme ja tietysti itselleni seuralaiseksi, majoittuminenkaan ei ollut ongelma, sillä isäni asuu Vantaalla, n. 20 min päässä messukeskuksesta missä koiramessut pidettiin,
Lähdimme suunnistamaan kohti Helsinkiä perjantaina 9.12. jolloin oli tarkoitus hypätä bussiin klo: 13:30 ystäväni ja Ruusun kanssa, mutta harmiksemme Onnibussi yhtiö ei ota koiria matkaansa. Lähtö lykästyi onneksi vain puolisen tuntia kun nappasimme matkahuollon bussin allemme ja matka alkoi. Matka oli pitkä, mutta olin onneksi ladannut meille elokuvan katsottavasksi 3 h 30 min matkallemme. Lahdessa oli yksi pidempi pysähdys jolloin pääsimme Ruusun kanssa käymään pihalla.
Käppäilimme jonkun aikaa Helsingin Kampissa ja Rautatieasemalla ennen Messukeskukseen suuntaamista. Perjantaina pidettiin kenraali harjoitukset esityksiämme varten. Olimme siis Ruusun kanssa ilmoittautuneet vain agility viestiin, mutta näin myöhemmin ajatelleena olisimme voineet ilmoittautua myös houkutukseen. Treenieissä kävi ilmi, että Ruusu ei pitänyt putkesta. Saimme neidin menemään kuitenkin suorasta putkesta ja juttelin tuomarin, sekä Anjan kanssa vaihtoehdoista. Päätimme kokeilla lauantaina jos Ruusu menee esityksessä putkeen, jos ei niin sunnuntaille olisi saatava lainakoira.
Lauantaina oli herättävä puoli kahdeksalta, jotta kerkeäisi valmistautua messuilemaan sekä näytökseen. Messukeskuksella olimme vaille yhdeksän mikä oli sovittu aika agility porukan kokoontumiselle. Itse esitys alkoi vasta klo: 10:30 ja siihen asti oli aikaa kiertää myyntikojuja ja jännittää tulevaa koitosta.
Ruusu käyttäytyi messukeskuksessa todella hyvin vaikkakin stressi pukkasi päälle ja neiti laahusti eteenpäin, jolloin nostin sen syliini ja kannoin sitä melkein kokopäivän. Kerran kun erehdyt neidin ottamaan syliin, se haluaa syliin aina. En valita sillä oli meillä kivaa ja Ruusu ansaitsi näytöksen jälkeen kuninkaallisen kyydin käsivarsillani. Mummokoira käyttäytyi hienosti vaikkei putkeen loppujenlopuksi mennytkään. Sovimme sunnuntaille lainakoiran jotta Ruusua ei tarvitsisi äryttää tai patistella sen enempää. Kivaa meillä piti olla eikä stressaavaa viikonloppua. Vaikka loppujenlopuksi stressiä oli niin oli meillä kyllä todella mukavaa.
Mä pääsin PALLOMEREEN |
10 sekuntia aikaa sanoa niin monta koira-aiheista sanaa kuin kerkeää. Mietintä myssy oli tiukasti päässä! |
Esitys meni tälläkertaa lainakoiralla ja sain tutustua ihanaan sheltti urokseen nimeltä Jose. Hassua oli katsoa ja toimia yhden unelmakoiran kanssa, tuollaisesta shelttiestä minä unelmoin; blue merle uros. Jose oli aktiivinen kaveri ja sus' siunatkoon mikä turbo koira. En minä pysynyt mokoman maantiekiitäjän perässä esityksessä ja viimeinen este jäi hyppäämättä josta koitui kierto ja lisää aikaa. Paremmin se meni kuitenkin kuin Ruusun kanssa ja hauskaa oli. Se oli kuitenkin pääasia! Koira meni putkeen ja oli nopea. Joskus on kyllä käytävä vaikka ystävän kanssa hallissa joka lainaisi minulle nopeampaa agility koiraa, jotta siihen tottuisi. Ruusu on niin hidas että sitä joutuu jopa odottamaankin, tämän takia meitä ei agility radoilla nähdä.
Esityksen jälkeen oli ostosten aika mitä oli edellisenä päivänä napannut korvan taaksen, että mistä sitä ottaisi ja mitä. Lähdimme kuitenkin melko aikaiseen pois mikä jäi harmittamaan, mutta kun on hieman jalka rampainen ihminen on silloin mentävä kun alkaa kipu olla niin kova, jotta pystyy kävelemään pois paikalta. Ruusu oli taas sylissä kierrosten ajan ja se jopa kuorsasi, hyvinkin kovaan ääneen. Pääsi se maistelemaan kojujen maistiaisia ja neiti sai hyvinkin paljon ihailua ja kehuja. Siitähän tämä koira nauttii, olla huomion keskipiste ja saada niitä herkkuja.
Tuomiset messuilta, kaikkea ei travinnut rahalla ostaa. |
Yllä vasemmalla kuva ostetuista messu tuotteista. Hyödynsimme vain muutamia messutarjouksia koska ei vain yksinkertaisesti jaksanut enää kiertää kojuja samalla tarmolla kuin lauantaina. Messuilta olisi pitänyt tarttua mukaan uudet valjaat, mantteli, leluja ja lisää treeninameja sekä MSM-lisää, mutta ei. Tälläkertaa tassuun tarttui Sonarcin ständiltä Non stop tossut ja Hau-Hau Championin eduista lähti 3 pussia herkkuja, tuo yksi pussi taisi tulla esityksen kautta saamasta lahjapussista. Sitten tuo ihana piparkakkumuotti tarttui Desing Sir' Olan kojulta matkaan, meillä on heiltä jo yksi naulakkokin mikä tarttui kesällä Jyväskylä KVsta mukaan.
Tässä vielä messuvideomme jonka kuvasi ystäväni Usva:
Ensivuonna nähdään taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti