torstai 29. joulukuuta 2016

106. Kameran edessä

Kävimme Ruusun kanssa pällistelemässä kuvaajan edessä 20. päivä Joulukuuta. On mukava saada kuvia koiransa kanssa, hieman paremmalla laadulla mitä itse pystyy toteuttamaan. Kuvaajamme oli Antti Toivanen, joka asuu Jyväskylässä ja on harrastanut kuvaamista jo jonkun aikaa. Häneltä itseltää löytyy omastakin takaa kaksi koiraa ja kyseli kuvaus ryhmässä halukkaita kameran eteen eläimineen niin tietty me ilmoittauduimme mukaan.

Tässä lempikuvani päivältä:



Olemme nyt viettämässä välipäiviä Leppävirralla Ruusun kanssa ennen uuttavuotta jonka menemme viettämän Kuopioon. Joulun olimme tälläkertaa Tampereella. Emme ole vielä Elliä tai Puffea päässeet näkemään, mutta tarkoitus on kuitenkin niitä nähdä. Elli on jossain välin tammikuussa tulossa meille Jyväskylään hoitoon ja olemme niin innoissamme siitä! Pian taas aktiivisemmin juttu treeneistä ja toivonmukaan voisimme varata hallia niin pääsisimme aksaamaan!

Nyt kuitenkin toivotan tassukansalle hyvää uutta vuotta, ensi vuonna nähdään!

perjantai 23. joulukuuta 2016

24. HYVÄÄ JOULUA


Mitäpä muuta siihen lisäämään.
Ihanaa Joulua jokaiseen mieleen, kotiin ja perheeseen.
-toivottaa Tassujen Taikaa poppoo!






23. luukku


Piparihaaste, joka suoritettiin yllättävin tuloksin. Ehkä viimevuonna tämä ei olisi onnistunut jos olisimme kokeilleet. Ruusu on niin ahne, että luulisi piparin häviävän salamana poskeen, mutta tuossa kun ollaan harjoiteltu malttamista, sekä odottelua niin ehkä siinä oli syynsä, että pipari jäikin vielä hetkeksi hampaiden väliin.



torstai 22. joulukuuta 2016

22. luukku


Porkkanasta on moneksi

Riku halusi, että tehdään hänestä ja Ruususta yksi luukku. Ei aivan mitä hän halusi ja toivoi, mutta ainakin melkein.
''Tee video meistä ja laita sinne kivaa musiikkia! Se Tii dii dii dii tiidittitiididi~''
Tämä ensimmäinen on tuttu köydenveto / Tug of war, mutta pienellä porkkanamaisella twistillä. Te saatte päättää kumpi heistä voitti kisan!


Toinen video on taas temppuilua ja hauskanpitoa mitä nuo harrastaa. Treenattiin porkkanalla jopa piparihaasteen tekemistä. Riku on ahkerasti myös opetellut klikkerin käyttöä Ruusun kanssa. Molemmat etenee hienosti opeissaan.


Tälläiset videot tehtiin ja kyllä isäntä ne ainakin hyväksyi

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

21. luukku


Nyt on aika paljastaa linkkaamistanne blogeista, minun mielestäni parhaat. Nämä eivät ole missään paremmuus järjestyksessä. Hankala oli valita juuri viisi, mutta tässäpä ne tulevat:

Team Vallattomat
Tämä blogi on melko uusi tuttavuus minulle ja olen sitä välillä käynyt vilkuilemassa. Blogissa seikkailee kaksi super söpöä lapinkoiraa Lumes ja Mesta. Tällähetkellä blogissa menossa hauska joulukalenteri missä opetellaan temppu päivässä, jouluun asti. Blogi siirtyi lukulistalleni hyvän materiaalin sekä tietty mielenkiinnon kautta. Mukava seurata lapinkoirien arkea, sillä rotukin on minulle niin tuttu ja rakas. Blogiss hyvä sisältö ja kalenteri on ollut huippu hauska!

Pehkon Elämää
''Blogi, joka kertoo nuoren pitkäkarvaisen collien harrastuksista, hölmöilyistä ja kasvamisesta sekä koiranomistajuuden onnesta, riemuista ja välillä myös murheista.''
Todella ihana ja humoristinen blogi ellen sanoisi. Täältäkin löytyi joulukalenteri mitä on ollut kiva seurata. Blogi on sisällöltään todella mukava ja tasapainoinen. Kuvat ovat hyvälaatuisia sekä postausten aiheet ovat olleet kiinnostavia. Päähenkilöiden esittelysivut ovat siistit sekä sieltä löytyy tarvittavat tiedot. Jouluinen ulkoasu on super söpö ja ihana.

Ehkä se pisimpään lukulistallani ollut koirablogi. Täältä löytyy kaikki mitä hyvästä blogista tulisi löytyä. Treeinä, koulutusta, laadukkaat kuvat sekä videot ja tietty mahtavat koirat. Postaustahti on mielestäni juuri sopiva ja aina kun postauksia tipahtaa, niin sieltä löytyy juuri mielenkiinnon verran asiaa. Tekstit ovat aina asiallisia, täynnä informaatiota ja vaikka joskus itselleni on hankala lukea tämän tyyppistä tekstiä on se jotenkin aina helpompaa tässä blogissa ja syy löytyy Jennyn tavasta kirjoittaa. Tämä blogi inspiroi itseäni todella paljon.

Joutavaa
''Koiramaista elämää ja touhuilua. Pääosassa porokoira Riku ja taustalla joukko muita muuttujia. Aktiivista tokon harrastamista, uusien temppujen opettelua ja monien muiden koiraharrastusten testailua.''
Täältä löytyy taas niitä lempi rotuja, lapinkoiraa ja mitteleitä. Mutta miksi olen päätynyt seuraamaan juuri tätä blogia? Joutavaa blogi on siis jo vanha tuttu ja olen seurannut blogia useamman kuukauden julkisena lukijana. Super laatuiset ja kauniit kuvat koristavat blogin sisältöä ja mikä olisikaan blogi ilman hyvää tekstiä. Koirilta löytyy simppelit esittelyt, mutta sieltä löytyy mitä tarvitseekin tietää. Ulkoasut ovat aina olleet kauniita sekä sopivan hillittyjä.

Tämäkin blogi on sellainen mitä olen seuraillut jo jonkin aikaa ja ollut tyytyväinen lisätessäni sen lukulistalleni. Hyvän postaus tahdin omaava blogi mistä löytyy kattavasti tekstiä ja hyvälaatuisia kuvia. Katson aina blogin hyvällä silmällä jos sieltä löytyy kuvia jotka ovat nimenomaan hyvälaatuisia. Tekstit ovat harrastus painotteisia mitä on todella kiva lukea ja haaveilla samalla harrastuksista tulevan koiran kanssa. Valonnäyttäjä blogin ulkoasut ovat aina ihastuttaneet erikoisuudellaan, mutta pysyvät silti sopivan yksinkertaisina.

tiistai 20. joulukuuta 2016

20. luukku


TIIKERIN KESYTTÄJÄ
Sen piti olla ihan tuikitavallinen sunnuntai-ajelu. Vaan ihmeteltiin kovasti Puffen kanssa kun matka jatkui vain.
Eikös myö jo piästä juoksemaan?
Saavuimme ison maatilan pihhaan ja mamma sanoi että teille on yllätys!
Yllätys? Onko se hyvvee syötävee?
No Mamma tuli takasi autoon kopan kanssa ja kun haistoin sitä niin sieltä kuului sihinee ja suhinoo. Mittee ihmettä? Siellä oli joku omituinen mutta silti tuttu otus.
Mammamamma meille tuli kissa!Miiinäää niiin siis raakastan kiiissooja!
Mutta voi hyväinen aika kun tultiin kotia. Piästiin toki juoksulenkille ennen sitä. Mamma laittoi sen laatikon kammariin ja sanoi, että nyt ei saa häiritä. Minä nuuskin ovenraosta, kuaputin ja heilutin viputia.
Siellä on kissakissakissa...
Alakuun oli vähän hankaloo kun se mokoma suhisi ja sihisi vaikka minä kuinka yritin tutustua. Minä haluan leikkiä sinun kanssa sanoin sille. Se vaan nosti selkäänsä ja suhisi.
Voe mahoton paekka!
Kului sitä aekoo viikkoja usseempia, mutta sitten minä sen kesytin. Punaraitaisen tiikerin. Nyt myö juostaan ympäri ja sikinsokin. Pussaillaan ja halitaan. Kainaloonkin se tiikeri tulloo kun olen sen ensin väsyttänyt. Nähhäänkiin varmaan sammoo unta.
~Mamma

Elli & Toivo-Einari

maanantai 19. joulukuuta 2016

19. luukku


Kysymyspostaus on ollut auki Elokuusta saakka ja se ei millään saanut haluamaani suosiota, mutta ei aina voi voittaa vai mitä? Kysymyksiä saatiin kuitenkin lisää kun laitoin kalenteriin muistutuksen siitä teille lukijoille, että sellainen on tosiaan olemassa. Tässä tulevat vastaukset kysymyksiinne:

Teetkö blogin ulkoasun ja bannerin itse?
Kyllä teen mielelläni ulkoasuni itse. Haaveilen kyllä jonkun toisen tekemästä ja ideoimasta ulkoasusta, joka olisi hieman parempi koodaamaan kuin minä. Tähänmennessä kaikki tässä blogissa on itse tekemää ja koodaamaa.

Millaiseksi olet kuvitellut vuoden 2017 kisojen ja treenien perusteella?
Näyttelyt: Ellille lähdemme metsästämään hyviä arvosteluita sekä sitä viimeistä SRETiä kovaa tahtia! Helmikuusta alkaen lähdemme myös Ruusun kanssa veteraani kehiin.
Treenit: Jos nyt saan haaveilla, että Ruusu oppisi seuraavan vuoden aikana tahdittamaan istu-maahan-seiso käskyjä, sekä jos vain se oppisi sivulle tulon niin olisin onnellinen.
Ellin kanssa voisin katsella agility rintamalta toista kurssia, ensin Mamma voisi käyttää sen tutkimuksissa kuitenkin, jotta tietää polvien sun muiden tilanteen.


Mikä on top 3 lempikoirarotua?
Tämänhetken häikäilemätön ykkönen on nämä spitzit, tietysti. Sitten takaraivossa haukkuu bordercollie sekä lapinkoira.


Miksi Puffe asuu äitisi luona eikä sinun jos se on sinun koirasi?
Puffe asuu Mamman luona, koska se kiintyi häneen nuorena pentuna. Kun muutin omilleni olivat he erottamattomat enkä halunnut kiistää kummaltakaan yhdessäoloa. Tämä on yksi kys. rodun piirteistä, että kiinnytään yhteen ihmiseen.

Millä muokkaat kuvasi?
PicMonkey & Gimp 2.8.
Vielä alkuvuonna muokkasin Lightroomilla mistä olin ikionnellinen, mutta kone kaatui ja ohjelma ei enää toiminut.

Onko jotain suosikkia koiratarvikemerkeissä? Esim. Hurtta, Rukka?
Ei meillä taida olla lempi merkkiä. Hirveä varuste harrastaja en ole muutenkaan koskaan ollut. Kestävimpiä varusteita mitä meillä on ollut ja on vieläkin, ovat Hurttaa taikka Rukkaa. En ole merkki rasisti, kaikki ovat hyviä mitä olemme päässeet testaamaan ja käyttämään. Huonoa merkkiä en ole vielä löytänyt ilmoitettavaksi asti.

Muuttuiko Ruusun luonne tms. steriloinnin myötä?
Ei ole muuttunut. Lenkeillä edelleen merkkaillaan ja haistellaan puoli tuntia samaa päivitystä naapurin koiralta. Koira ei ole rauhoittunut taikka villiintynyt. Se on vain Ruusu.

Millä kameralla kuvaat?
Kamerana on tällähetkellä Canon EOS M. En rakasta enkä hauku, mutta haluan paremman kameran tai sitten toisen objektiivin tähän, jotta kokemus voisi parantua tästä pikku kamerasta.

Panta vai valjaat?
Valjaat, vaikka Ruusulla onkin tällähetkellä panta käytössä.
Elli ja Puffe käyttävät valjaita.

Minkälaista ruokaa teillä syödään?
Ruusu syö Pure Naturalin senior nappulaa ja raakaa jauhelihaa(lehmää, lammasta, hevosta...)
Puffe ja Elli syövät Nutron nappulaa, sekä myös raakaa jauhelihaa. Sillointällöin myös Hau-Hau Championin raksut päätyvät ruokalistalle.

Mitä harrastat koiriesi kanssa, teetkö temppuja?
Näyttelyit Ruusun ja Ellin kanssa. Puffe harrastaa mätsäreistä aina silloin tällöin Ellin ja Ruusun kanssa. Voisin myös sanoa, että harrastamme agilitya Ellin kanssa.
Kaikki koirat osaavat istua sekä 'tanssia'.
Puffe osaa; seuraa, sivulle, odota, maahan, seiso
Elli; sivulle, odota, eteen, seiso
Ruusu: seiso, maahan, odota, aivasta, eteen, back eli 'päkki/päk'(peruuta), tässä(luokse tulo ja kontakti)

Harkitsetko lapinporokoiran ottamista?
En harkitse kyseisen rodun hankintaa vaikka hyvin mukavia koiria ovatkin.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18. luukku


Luukkuja kääntyy ja kahisee auki. Videään teidät hetkeksi taas hieman kesän lämpöön muistojen kautta. Tämä luukku keskittyy puhelinkuvien tihrusteluun tämän vuoden puolelta heti kun sain uuden puhelimeni käyttöön, mikä muuten on Samsung A5.

1. Koko poppoo makkaran kerjuussa Toukokuussa. 2. Ällöspöjä hetkiä herra Puffen kanssa! 3. Karrrrrvan lähtö, mutta mitäs ihmettä kun irtokarva onkin väärän väristä!? 4. Poppoo auton kyydissä menossa mökillä käymään.
 1. Sadekeleillä on hyvä olla suojaa, tuumaa Ruusu! 2. Kuralätäkköön ei ehkä olisikaan kannattanut hypätä. 3. Auto matkustaja! 4. Isin sylissä iltaa viettämässä.
 1. Kuopion mätsäreissä, neiti sijoittui silloin veteraanien sinisten neljänneksi. 2. Elli matkalla Joensuun näyttelyyn, mistä sitten loppujenlopuksi myöhästyttiinkin. 3. Puffe voikukka kedolla. 4. Ruusu oli kesällä hetken Mamman hoidossa ja heti kun neiti palasi kotiin, vietimme lettukesit!
 1. Lapinmökillä viettämässä aurinkoista päivää vesileikkien parissa. 2. & 3. Ruusu Haminassa Juhannuksena. 4. Kotimatkalla rankkojen juhlien jälkeen.
1. Se kesän raskaimpia päiviä, Ruusun strekkaus. 2. Neidin ulos pääsy episodi oli viikon verran tälläistä kun polvi meni sijoiltaan. 3. Haavan parantelua ja massun viilennystä. 4. Tikkien poisto ja polven tarkastuksessa.
1. Ruusu toipunut hienosti, päästiin jo tekemään pidempiä lenkkejä. 2. Puffe Kuopion Ulkomuototuomarit RYn järkkäämässä mätsärissä. 3. Leppävirralla lomalla Ruusun kanssa. 4. Elli Koillis Savo Showssa, ja märkää!
 1. Veneretki pikku gremlinien kanssa. 2. Yritäppä nyt saada onnistuneita kuvia näistä. 3. Ruusu oli mustasukkainen Ellistä, koko vierailun ajan. 4. Ruusu kiipesi kauppareissun aikana pöydälle ja söi kissanruoat, jotka olin juuri laittanut. Siis ihan KAIKKI. Miten se edes pääsi tuonne?
1. Aamutuimaan lenkillä ihanien neitien kanssa. 2. Tennistä käytiin useaan otteeseen pelaamassa, koirat mukana tietty! 3. Ellin agility kurssit menivät super hyvin. Kiitos Koirakoulu ACE. 4. Se Jyväskylään muutto oli hyvin raskas.

 1. Pieni nyytti pesupäivän jälkeen. 2. Lapin reissu oli taas NIIN rankka. 3. Nenäeläin 4. LUNTA!
1. Päivän viimeinen kuva, oikein ajoitettuna. 2. Luminaama 3. Herätys komppaniani 4. Se karmea viikko. Ripuli tauti, mutta onneksi selvittiin siitä.

 1. Lunta, lisää lunta! 2. Kohti koiramessuja! 3. Pallomeressä, siis ihan oikeesti! 4. Messupäivän jälkeen väsytti eikä messun hälinä haitannut yhtään kun neiti otti ja torkahti.

1. Messujen sunnuntain esityksen hurmaava lainakoira Jose 2. Ruu-Ruu ja tuomiset messuilta 3. PetBros ovi, sinne mentiin mielellämme! 4. Joskus huovuttamani Ruusu. Hieman kärsinyt ajan kanssa.

lauantai 17. joulukuuta 2016

PetBros Wellness Center

HUOM! Tämä on Joulukalenterin 17. luukku

Helsingin reissulla tuli tehtyä yksi ylimääräinen käynti Nurmijärvelle PetBros wellness centeriin minne olimme varanneet uinti ajan Ruusulle maanantaille 12. päivä. Uinti oli varattuna tasan klo: 16:00 ja olimme paikanpäällä varttia ennen aikaamme. Ennen sisätiloihin menemistä kävimme Ruusun kanssa tarpeilla ulkoiluaitauksessa joka löytyy tilojen takaa. Tutustuimme tiloihin ja saimme esittelyt jokaisesta huoneesta, sekä pienen infon PetBrosin toiminnasta.

PetBros on uudenaikainen hyvinvointikeskus, joka on erikoistunut hoitamaan koiria nuoresta vanhaan sekä auttamaan vammojen paranemista takaisin harrastusten pariin.

IMG_5910

Kylpylässä on aina osaava henkilökunta paikalla neuvomassa ja auttamassa. Tarvittaessa koirallesi on mahdollisuus varata uittaja. Isossa altaassa on tilaa isoimmillekin roduille ja pienemmässä altaassa pienempien rotujen sekä pentujen on mukava polskutella. Me pääsimme Ruusun kanssa uimaan pienempään altaaseen.

Tiloista löytyy kaksi allasta joissa veden syvyys on 1,4m:
  • Iso allas: 10,0 x 4,0 x 1,50 m
  • Pieni allas: 5,0 x 3,50 x 1,50 m
PetBros tarjoaa ympäri vuoden uintipalveluita. Molemmissa altaissa on vastavirtamahdollisuus ja terassit ovat UPM ProFI Desing Deck - komposiittilautaa jotka eivät muutu liukkaiksi kastuessaan. Lue lisää täältä...


PetBrosin tilat olivat isot, valoisat ja sitä tasapainotti mukavat ja hennot värit. Sieltä löytyi kaikki mitä uimalassa pitäisikin olla. Kuivaus- ja pukuhuoneet, koiran huuhtelu/pesu 'karsinat' joita oli peräti 4, joten ruuhkaakaan ei tule. PetBrosilla on myös fysioterapia, hieronta sekä trimmauspalvelut. Tiloista löytyy myös hieno kokoustila vuokralle 30-40 hengelle. Hyvin monipuolinen toiminta ja mukana myös myymälä ja koiravalokuvaus, eli voit tilata valokuvaajan niin saat muistot mukaasi, mahdollisuus myös studiokuvaukseen.

IMG_5909IMG_5912

Pääsimme kurkkimaan PetBrosin muita toiminta huoneita ja mielenkiintoisin oli vesijuoksuun tarkoitettu tila. Ihaninta näissä huoneissa oli värikkäät seinät, jotka loivat tunnelmaa. PetBrosin vesijuoksu allas on kotimainen tuote Egobath AT, joka mahdollistaa vesihoidot pienemmässäkin tilassa.

''Vesijuoksualtaassa on hyvä urheilukoirien kasvattaa kuntoa, ylläpitää lihaskuntoa tai turvallisin mielin kuntoutua vamman jälkeen. Vesiterapia on erittäin hyvä kuntoutusmuoto ja sopii lähes jokaiselle koiralle.''

Tämä tila on myös fysioterapialle tarkoitettu huone. Fysioterapeuttina toimii Jenni Laaksonen, joka on erikoistunut eläinfysioterapiaan.

''Fysioterapian päätavoitteina ovat useinmiten kivunhallinta, potilaan toimintakyvyn ja toiminnallisuuden ylläpitäminen tai kehittäminen eläimen omassa arjessa sekä terveiden eläinten kohdalla ennaltaehkäisy ja suorituskyvyn nostaminen. Jokainen potilas on yksilö, joten myös kuntoutussuunnitelma tehdään yksilöllisesti yhteistyössä hoitavan eläinlääkärin kanssa.''

Mielestäni allas oli todella söpö kun itse olen tottunut hevosille tarkoitettuja laitteita pällistelemään. Tämä oli niin kompaktin kokoinen! Tätä on Ruusun kanssa joskus myös kokeiltava.

IMG_5914

Seuraavan pääsimme katsomaan ihana vihreänä hehkuvaa trimmaus huonetta mistä löytyi käsin maalatut koira silhuetit ilakoimassa seinällä. Bongasin sieltä heti ensimmäisenä tietysti spitzin! Huoneessa oli mukava ja rauhallinen värimaailma. Vihreänhän sanotaan olevan rauhoittava, ilon väri. huoneesta löytyi trimmauspöytä, sekä välinepöytä harjoille sun muille. Trimmauspöydän alla oli kaksi eri tehoista kuivaus laitetta joita Ruusukin pääsi kokeilemaan uinnin jälkeen.

IMG_5915
IMG_5917

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä vieläkin ihanamman värimaailman omaava hieronta huone. Huoneessa oli mielenkiintoisinta matto joka lojui keskellä huonetta. Matolla taisi olla lämmittäviä ja/tai stressiä lievittäviä ominaisuuksia jos oikein kuulin puhuttavan.

PetBrosin hierojina toimii Kaisa Valto kenellä on myös kokemusta vesiterapiasta. Toisena hierojana toimii Kirsi Sinda, kuka hoitaa myös jäsenkorjausta sekä käyttää tukihoitona tarvittaessa laserhoitoa.

''Ihannetilanne koiran kannalta olisi käyttää hierontaa ennaltaehkäisevänä hoitomuotona. Säännöllinen hieronta toimii yleiskuntoa ja terveyttä tukevana hoitona ja sen avulla voidaan mm. ehkäistä loukkaantumisia.
Hieronta on koiralle rentouttava tilanne, jossa edetään rauhallisesti koiran ehdoilla. Jokaisen koiran hoito suunnitellaan yksilöllisesti ja koirakohtaisesti. PetBrosilla hieronnan tukena on mahdollisuus käyttää myös vesiterapiaa tai laserhoitoa.''

IMG_5919
IMG_5920

Kun tilat oli tutkittu oli aika lähteä Ruusun kanssa altaaseen. Ennen altaaseen menemistä oli vuorossa koiran huuhtelu ja uimaliivien valitseminen. Huuhtelu suoritetaan aina ennen altaaseen menoa, jotta kaikki mahdolliset liat ja hiekat jäävät altaan ulkopuolelle. Ruusu toimi nätisti huuhtelu tilanteessa vaikka vieras ihminen sen suorittikin, ruskeilla nappisilmillään tuijotti nolona kuin pyytäen apua. Uimaliivien laitossa koira meni lukkoon muutamaksi sekuntiksi jonka jälkeen se pystyi kuitenkin kävelemään. Joskus normi manttelikin on hirmu nolo juttu.

_MG_5930

IMG_5935

Sitten lähdettiin pienen altaan reunalle ihmettelemään ja miettimään uimista. Otin Ruusulle namit ja vinkupallon mukaan houkuttimeksi. Ruusu on vesipeto, aina pitää kastella tassut ja mahan alunen jos lähellä on vettä, mutta nyt kun oli erilainen tilanne oli koirakin epäileväinen. Ensin houkuteltiin Ruusua nameilla kastelemaan tassuja. Aina kehuen kun se eteni rampilta veteen. Siirryttiin sitten vinkupalloon jonka kanssa päästiin eteenpäin. Tassujen kastelu vaiheessa liivit jätettiin vielä pois, koska Ruusu jähmettyi niiden kanssa. Luotiin ensin rento fiilis hommaan.
Lopuksi laitoimme liivit päälle ja Ruusu kävi uimassa muutaman kerran altaassa, ensin yhden sivun ja sitten altaan ympäri. Neiti pyrki kokoajan reunoille, mutta se on ymmärrettävää. Ehkä ensikerralla varaamme uittajan niin homma helpottuisi vielä entisestään. Hienosti Ruusu kuitenkin ui ja taisi jopa tykätäkkin hommasta. Stressistä ei näkynyt jälkeäkään. Leikimme uintien välissä pallolla mielen piristämiseksi.


Kun uinnit olivat uitu menimme huuhtelemaan Ruusun ja sitten kuivaamaan trimmaus huoneeseen isolla föönillä vai miksikä sitä sanotaankaan näissä piireissä. Onneksi neiti R on tottunut näyttelyiden puolesta pöytään ja turkin hoitoon muutenkin niin kuivaus meni hienosti. Kova ääni ei pelottanut koiraa vaikka heti koneen päälle hurahtaessa se mulkaisi siihe suuntaan, mutta kiinnostus loppui siihen.
Tästäpä teille vielä video päivästä:


PetBros on ajatellut myös ihmis vieraitaan. Tiskin edessä on pöytä mistä löytyy luettavaa ja odotellessa saa myös nauttia kahvikupposen.

Harmittaa kun näin hieno paikka on niin kaukana meistä. On Tampereellakin samanlainen paikka ja varmasti vieläkin lähempänä.
Ongelmahan ei ole Helsingin seudulle pääsy taikka majoitusten löytäminen vaan se ajankohta. Isäni perheen luokse pääsee aina jos siltä tuntuu ja samalla, kun taas lähdetään pääkaupunki seudulle on mahdollisuus varata aika PetBrosille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, täällä nimittäin tulemme jatkossakin käymään aina kun on mahdollisuus.
Asiantuntevaa hoitoa sekä ihmisiä, mahtavat tilat ja mahdollisuudet. Hinnatkaan eivät hivo pilvenreunoja vaan ovat erittäin hyvät hinta-laatu suhteeltansa.

IMG_5955

IMG_5962

Kiitos PetBros!