203. Norway

Emme todellakaan jääneet norjaan asumaan, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt. Fiilikset varmaan huomaa kuvista, että miten ihanaa meidän reissullamme oli vaikka teltassa nukkuminen viikon verran, ei ollut kovin mukavaa, mutta todella valaisevaa sekä omalla tavallaan hienoa.

Tämän postauksen kirjoittaminen on jäänyt, unohtunut sekä meidän uudessa kiireisemmässä arjessa ei ole vaan yksinkertaisesti jäänyt aikaa blogille. Harmittaa, koska tykkään kirjoittaa ja on tätä ollut todella paljon ikävä. En osaa tulevasta sanoa, että miten aikaa blogille jää, sillä elämääni on tullut niin paljon uutta sisältöä, mutta jos pääsemme muuttamaan lähemmäksi työpaikkaani, sitten olisi taas hieman aina päivässä aikaa päivitellä meidän kuulumisia.

Norjan matkamme sujui kesällä todella hyvin ja saimme nauttia yhteisestä ajasta koirien kanssa meidän rakkaan harrastuksemme parissa. Harrastamme isännän kanssa kalastusta, isäntä tosin todella paljon enemmän kuin minä, mutta molemmat voisimme sanoa, että oli todella hieno sekä onnistunut reissu!
Olimme pääosin Skoganvarren alueella, koska Ivalossa autostamme alkoi kuulua ylimääräistä pauketta ja veikkasimme, että vetonivel olisi mennyt poikki. Arvoimme, että pääsemmekö me edes norjan puolelle. Onneksi pääsimme ja emme halunneet ottaa riskiä kulkea alkuperäistä suunnittelemaamme reittiä Skoganvarresta rannikkoa pitkin Ifjordiin ja sieltä Utsjoen kautta kotiin vaan päätimme Skoganvarren lomakylän ihanan pitäjän kanssa, että pyörimme tässä lähi ympäristössä, koska kala paikkoja löytyi kuitenkin todella hyvin läheltäkin. Onneksemme Skoganvarren pitäjä on suomalainen ja sattumoisin Sodankylästä kotoisin, missä meidän mökkimmekin on.

Koirat nauttivat vapaudesta ja pitkistä kävelyistä kun vaelsimme määränpäähän sekä etsimme hyvää leiriytymis paikkaa kalavesien ääreltä. Kävimme kaiken kaikkiaan neljässä eri paikassa minne saimme kävellä autolta aina muutamisen kilometriä, painavat rinkat selässämme.

Ihailimme vuoristoja, paikallista kulttuuria sekä kasvillisuutta. Näimme paljon mielenkiintoisia lintuja ja minä, ensikertalaisena pääsin opettelemaan teltta elämää olan takaa. Joskus nuorena tyttönä nukuin mökin pihassa teltassa serkun kanssa ja sitä ei todellakaan voinut verrata tähän reissuun alkuunkaan.
Ensinnäkin se kävely tiettyyn spottiin, leirin pystyttäminen eli teltan kasaus, nuotion teko ja ruokailu. Vain se kävely oli näistä tuttua, mutta sekin tehtiin muutama kiloa painavan rinkan kanssa, todella epätasaisessa maastossa rämpien ja kiipeillen korkeita seinämiä sekä varoen, ettet vain putoa mihinkään piilossa olevaan kuoppaan.
Täytyi vahtia vapaana juoksevia koiriakin, ettei pentu tyrki mummo koiraa kalliolta alas, saadessaan riekkumis hepuleita. Hippiellä oli suurimman osan remmi perässä jotta jos pennun höperö lähtisi juoksemaan täyttä häkää kapealla polulla, tehden rotkon reunalla äkki käännöksiä, sen saisi sitten kiinni.
Todella palkitseva tunne oli, kun isäntä ilmoitti, että olimme kohteessa ja aloitimme tarpeeksi tasaisen paikan etsimistä jonne pystyttäisimme leirin. Teltan ollessa pystyssä lähdimme kokeilemaan kala onnea. Isäntä sai perholla muutamia hienoja taimenia. Minä sain mato-ongella pari pientä poikasta koko matkan aikana mikä vähän harmitti, mutta kun matka oli kokonaisuudessaan niin upea, ei niukka kala saalis loppujenlopuksi haitannut yhtään.

Isäntä kävi kokeilemassa lohen kalastusta mistä ei mitään tälläkertaa irronnut vaan lohi joella pyörähtäminen jäi kivien keräilyksi sekä pomppivien lohien ihailuun. Hiemanhan se kismitti kun kalaa näki, muttei saanut. Onneksi tänne pääsee aina uudestaan!
Yritimme narrata myös meritaimenia, niitäkään saamatta. Postauksen ensimmäiset kuvat ovat meren rannalta mikä oli jumalattoman hieno paikka. Ruusu ja Hippie maistelivat myös merivettä, Ruusu taisi kyllä enemmänkin vaan kitata sitä ennen kun pääsimme väliin.
Koirien ensimmäinen telttailu koitui positiiviseksi yllätykseksi. Vielä sisäsiisteyttä opetteleva Hippie ei kertaakaan tehnyt telttaan mitään vaan osasi pyytää ulos istumalla oven vieressä katsoen hölmistyneenä pää kallellaan. Jos asiaa ei heti ymmärtänyt, tehtiin pari kierrosta jalkojen ja mahan päällä pomppien, että nyt on päästävä.
Yöt olivat viileitä, jotkut todella kylmiä. Muistaakseni joku yö asteet olivat jopa nollassa ja nappasimme koirat makuupusseihin kainaloon. Ruusulla oli välillä oikeasti vilu ja hän käpertyi petiinsä ihan pieneksi palloksi, joten olihan vanha rouva pakko ottaa lämpimään. Hippie osasi itse möngertää makuupussiin jos vilu iski. Muutoin Ruusu nukkui varpaiden päällä, pentu yleisesti ottaen ihan vaan jossain ruumiin osan päällä, olit sitten kyljelleen, mahalleen tai selälleen, koira oli jossain (naaman)päällä.

Viimeinen paikka missä olimme ja minne kävelimme pisimmän matkan, oli hienoin. Sieltä isäntä sai eniten taimenia ja koirat saivat myös omat kalat viimeisenä teltta iltana evääksi. Vaikka viimeinen ilta olikin sateinen sekä todella kylmä, oli päivä mitä mahtavin. Kävelimme ohutta joen vartta toista kilometriä kaarrellen ja kierrellen. Asetuimme muutaman isomman puron sekä kosken ala juoksulle missä olimme jonkun tovin. Yhtäkkiä isäntä kuiskaa vierestäni heijastuksen esto laseja silmiltänsä nostaen, että näki pohjassa, virran alla suuren kalan. Todella suuren, niin suuren ettei ollut koskaan sellaista taimenta nähnyt.
Minä en sitä uskonut ja nauroin vaan. Ihan varmasti, näitköhän unta? Yritin tirkistellä veden alle mutten mitään nähnyt. Isäntä häpeissään lähti hetkeksi ylävirtaan kahluu varusteillansa ja väitti puhuvansa totta.
Hetki vierähti ja hän palasi samaan paikkaan. Kohta kuului taas kuiskaus; Se on tuossa taas! Tule katsomaan!
Pyörittelin silmiäni, pomppasin kivelle mistä tämä kala pitäisi mukamasti nähdä. Isäntä tyrkkäsi lasit minulle ja minä katsoin. Suuni aukesi ja katsoin isäntää. Siellä se möllötti. Virran alla. Ehkä isoin näkemäni taimen.
Yritimme kaikkemme saadaksemme sen ylös. Perhot, vaaput, lipat, madot.. Mikään ei kelvannut ja päivä alkoi olla pitkällä, oli aika lähteä teltan kautta autolle. Puhuimme koko matkan teltalta autolle tästä kalasta, suuri mysteeri. Oliko se taimen, todella pitkälle vaeltanut lohi tai meritaimen. Tämä paikka jää mieleemme ja kyseinen kala kummittelee vieläkin takaraivossa.

Nukuimme viimeisen yön Norjassa pienessä vuokra mökissä Skoganvarressa, koska olimme jo todella uupuneita viikon kestäneestä telttailusta sekä kylmistä öistä. Kaasupoltinkin potkaisi tyhjää emmekä löytäneet uutta säiliötä joten meidän oli ikään kuin pakko ottaa mökki ennen suomeen paluuta. Kävimme myös paikallisesta pitseeriasta pitsat sekä pari ilta olutta juhlistaaksemme hienoa reissua.
Voitte uskoa, miten hyvältä lämmin mökki ja sänky tuntuu, kun olette nukkuneet kylmissänne ilmatäytettävällä patjalla kovalla maalla. Pitsa maistui taivaalliselle suurustettujen pussiruokien jälkeen. Pääsimme vieläpä kaiken kukkuraksi saunaan! Koirat olivat yhtä innoissaan mökistä kuin mekin ja ne nukahtivat saman tien kun tulimme saunasta. Ilta pissille eivät olisi jaksaneet edes lähteä. Ruusu vain nosti päänsä ylös ja tuhahti.

196. Valkeakoski

Elämää omakotitalossa järven rannalla, mikä sen parempaa kaupungissa elämisen jälkeen? Vaikeaa on varmaan palata syksyllä takaisin betoniviidakkoon. Nauttikaamme siis tämä kesä omasta rauhasta.

Muutimme Valkeakoskelle 19.05.2018 koirien ja kissojen kanssa. Isäntämme teki tämän mahdolliseksi kun hän sai töitä täältäpäin suomea ja hänen puoleltaan perhettä löytyi ihana, tuttu paikka missä voimme asua. Kyseinen paikka on ehkä joillekkin lukijoille tuttu aiemmista postauksistamme.

Hippielle ja kissoille paikka oli uusi, mutta kotiutumiseen ei mennyt kauaa ja pentu on oppinut pyytämään jo pihalle, aivan itse! Ruusu on ollut innoissaan vapaudesta, rauhasta ja tietysti omasta rannasta missä hän voi kahlailla niin paljon kuin haluaa.

Minulle itselleni tämä on ollut hermolomaa ja ehkä vähän kesälomakin kun jouduin lopettamaan työni Kuopiossa muuton takia. Uusia töitä olen kovasti täältä etsinyt mutta mikään ei ole vielä tärpännyt. Ehkä muutaman kuukauden työ ei ole kovin monelle palkan maksajalle mieleen.

Muutamme takaisin kuopioon elokuun lopulla samaan vanhaan asuntoomme, sillä maksamme siitä vuokraa. On kovaa pitää kahta asuntoa samaan aikaan sillä vuokra on korkea, mutta onneksi meidän ei tarvitse paljoa pulittaa kesä asunnostamme, ainakaan vielä. Kesän lopulla maksamme lämmitys ja sähkökulutuksen.
Olen ilmoittanut meidät Hippien kanssa kurssille, mutten voi sitä vielä varmaksi sanoa kun koirakoita otetaan mukaan vain viisi ja en ole saanut vielä tietoa, että pääsemmekö mukaan. Jos kyseisestä kurssista ei pian kuulu, kerkeän ehkä ilmoittaa meidät vielä toiseen paikkaan hieman erilaisemmalle kurssille. Jos jostain syystä emme täällä kerkeä harrastaa koti juttuja enempää, siirrän kurssi haaveet syksylle Kuopioon.

135. Supercool

Se on taas yksi mökki vierailu takana. Mukaan mahtui uimista, veneilyä, puuhommia ja sensellaisia koiruuksia. Mitä nyt mökkeilyyn yleisesti kuuluukin, mää en vaan tiedä että miksei noi omistajat uinu mun kanssa, tai äippä kävi koipensa kastamassa mutta ei muuta.
Mulla oli ainakin melkeen työpäiviä nää niin kutsutut lomapäivät. Tarkasti vahdin ja olin työnjohtajana puuhommille ja paimensin saaren muita koiria. Isin pikkusiskoo paimensin myös, nimittäin hoitamaan mua. Pääsin trampoliinillekkin!

Ai mitennii on kylymää vettä? Hahah, ei oo, kuvittelet vaan!

Se veneily oli muuten tosi kivaa. Oltiin vetten yllä ainakin kolme tuntia, isi kalasteli serkkunsa kanssa ja mä äipän kanssa oltiin turvassa veneen hytissä. Sille päivälle luvattiin saetta, mutta eipä sitä näkynyt. Aurinko vaan paisto ja oli kuuma, mut onneks vähän tuuli siellä veneessä niin ei tukehtuna.
Käytiin laavulla paistaa makkaraakin ja kivaa oli. Äippä alko hassuttelee isin kanssa ja ne laitto mulle aurinkolasit päähän. Noh, mitäpä siitä oli aurinkoinen keli niin sopiihan se. En vaan ymmärrä miks mulle piti nauraa.

SUPERCOOL

Illat alkaa pimenemään ja viilenemään mikä tietää tietty sitä, että mää jaksan turboilla enemmän ja siitähän äippä tykkäs. Mutta ai että mökillä oli ihanaa ja kaunista illan sumussa auringon laskiessa. Käytiin isin ja äipän kanssa ihastelemassa maisemia vaikka itikoita oli, mä yritin parhaani niitä napsia mutten kaikkia kyllä saanut kiinni. Jokseenkin ne hyviä kuitenkin on.
Pari päivää ja piti sit lähtee kotiin. Piti vähän inistä ihanniinko se robotti siinä elisan mainoksessa. Mutta niin, vastahan me lähdettiin. Onneksi pian päästään taas uudestaan!

Ps. Muutamme takaisin Kuopioon 16.08.-17 alkaen, mutta virallisesti 01.09.-17!

116. Erityismaininta

Kuukausi vaihtui pienellä matkalla Helsinkiin koirien kanssa junalla kun itselläni oli joululahja avattavana sunnuntaina Apassionatan merkeissä. Koirat tulivat mukaani sillä isäntäkin lähti pienelle road tripille Kajaaniin serkkunsa valaa katsomaan.

Helsingissä viivyimme perjantaista maanantaihin eli 03.-06.02.2017. Tupsuhännillä tämä oli enemmänkin rentoutumis loma kun saivat vaan olla ja nukkua. Lauantai meni itsellänikin väysymyksen piikissä levoksi kun taas sunnuntaina lähdin aamulla laittamaan kaapeleita isän avuksi Wotkinssin toimistoon ja siitä suoraan hartwall areenalle tätini ja serkkutyttöjen kanssa katsomaan hevosia. Näin pitkästä aikaa serkkuni jota en ollut nähnyt peräti kahteen vuoteen. Nuo nuoremmat serkkutytöt olin nähnyt kesällä muutamaan otteeseen. Nautimme mahtavasta showsta ja siitä suuntasinkin isäni ja koirien luokse katsomaan miten pörröturkit pärjäsivät ilman minua.
Maanantaina oli tarkoitus käydä koirauimalassa, mutta se jäi kuitenkin toiseen kertaan ja lähdimme jo päivällä kohti Jyväskylää.

(linkki videoon)

Helmikuu on täynnä ystävänpäivään liittyviä tapahtumia ja kävimme kahdessa ystävänpäivä mätsärissä nyt viikonloppuna. Lauantaina Keski-Suomen kennelkerho oli järkännyt halli mätsärin minne menimme Ellin ja Ruusun kanssa, mutta vain Elli oli kehässä ja Ruusu oli turistina mukana jottei sen olisi tarvinnut olla kotona yksikseen. Tapahtuma oli hyvin järjestetty vaikka halli onkin aika pienikokoinen.

Enempää en kehistä ala sepittämään, mutta sen kerron, että hauskaa oli meillä kaikilla ja Elli menestyi todella hienolla asenteella. Kehät menivät nopeasti ja palkinnot olivat koirien mieleen, ruusuke oli eritoten todella nätti!


Sunnuntaina suuntasimme taas molempien koirien kanssa mätsäriin, tälläkertaa Palokkaan. Mätsärin järjestäjänä toimi Palokan Seudun Koiraharrastajat ry ja mätsäri oli Kodin Terran sisätiloissa.
Vaikka match-shown kerrottiin olevan sisätiloissa oli kyseinen paikka melko viileä minne olisi pitänyt pukeutua hieman lämpimämmin, toivonmukaan ensikerralla astelukemia kerrotaan vähän paremmin ettei tarvitse palella, muutamalta taholta oli tapahtumasivuille ilmoitettu asiasta. Muuten tapahtuma oli todella, todella mukava. Kehät menivät melko nopeasti ja jokaisessa luokassa jaettiin vielä erityismaininnat hyvästä yhteistyöstä.

Ellin kanssa kipitettiin taas punaisten toiseksi ja nappasimme tuon erityismaininnan mikä oli melko hupaisa juttu. En ole ajatellut että meillä niin hyvin homma pelaisi, mutta näemmä olemme hyvä pari.

Ruusukin pääsi tälläkertaa kehään näyttämään taitojansa. Neiti oli hyvin innoissaan kun tajusi pääsevänsä kehään, se hyppi ja pomppi ja häntä heilui hirmuisesti. Kehässä istuttiin muutaman kerran, mutta muuten mummeliini oli super hieno. Sinisen nauhan siitä saimme ja kuullemma hännänheilutus vei punaisen nauhan toiselle koiralle vaikka Ruusukin hirveästi yritti heiluttaa tupsuhäntäänsä. Mutta oli ehkä parempi saada sininen nauha kun Ellillä oli jo punainen, jottei tarvinnut kahden koiran kanssa mennä samaan aikaan kehään!

Palkinnot olivat huikeat, nätti pokaali, ruusuke ja pussi oli täynnä herkkuja, löytyi kuppia, hihnaa, heijastin liiviä, tassupyyhkeitä, näyttelyhihnaa ja esitteitä.

Ollaan me aika eteviä!

Nyt onkin odottelu tuonne 17. päivään kun Elli pääsee vihdoin virallisiin tutkimuksiin ja siitä suuntaamme käymään Tampereella appiukon syntymäpäivillä.

78. Lauletaan, kovempaa kun pitäs olla hiljaa

LAPIN REISSU Mitä muuta siitä voisikaan odottaa kun poroja, luonnon rauhaa omalla mökillä ja kalaa? Ehkäpä koirakin osasi jopa nauttia tilanteesta pitkän automatkan jälkeen.

Perjantai 14. päivä Lokakuuta alkoi aamulla varhain Ruusun aamulenkin merkeissä. Tänään olisi lähdettävä ajamaan ensimmäinen väli kohti Sodankylää, ensin oli kuitenkin siivottava asunto ja tehtävä loppu pakkaukset. Oliko mukana kalavehkeet, vaihtovaatteet, toppahousut sekä takki? Entäpä oliko mukana Ruusun ruoat, namit, mantteli, valopanta sekä harja?
Matkaan lähdimme myöhemmin kuin suunnittelimme sillä isännällä oli työvuoro kokeilu aamulla ja itse kävin vielä vuokrahevoseni liikuttamassa ennen matkaa. Jyväskylä-Leppävirta väli taittui uljaalla Micrallamme parissa tunnissa ja saavuimme Mamman luokse ilta kahdeksan aikoihin. Tarkoitus oli lähteä jo aamusta, että pääsisimme valoisan aikaan kuvaamaan vielä Puffea ja Elliä, mutta toisin kävi.
Mamman luota suuntasimme vielä isoveljen luokse yöksi että pääsisimme mahdollisimman aikaisin lähtemään kohti Sodankylää.

Lauantaina herätyskello soi 10:30 ja heräsimme aamukahville. Isoveljeni teki päivällistä meille matkalaisille vielä ennen lähtöä ja reseptinä oli rakkaan ukkimme kalapata.
Olimme lähdössä lappiin ruoan jälkeen isäni ja tämän perheen kanssa, yhdellä autolla. Auto pakattiin aivan täyteen ja koko matkan ajan olisi ahdasta, olihan meitä viisi matkustajaa plus koira.
Onneksi Ruusu on hyvä matkustaja ja se mahtuu tarvittaessa jalkatilaan nukkumaan. Alkumatkan se matkusti kuitenkin äitipuoleni sylissä takapenkillä minun ja pikkuveljeni kanssa. Riku ajoi ja isäni oli rupattelemassa hänelle kaikenmaailman asioita etupenkillä odottaen omaa ajovuoroansa.
Ensilumen peittämään mökki pihaan saavuimme kahdeksan ajotunnin jälkeen ja kello paukutteli ilta yhdeksää. Oli pimeää ja viileä keli. Äkkiä tavarat mökkiin, sängyt valmiiksi ja iltapalaa huuleen jokaiselle, myös tietty Ruusulle joka oli urheasti jaksanut nukkua koko matkan.

Sunnuntai aamu valkeni ja normaaliin tapaan aamukahvin jälkeen lähdettiin ulos nauttimaan lapin antimista. Pakkasesta ei ollut tietoakaan, lämpöasteita huimat +2 ja ensilumi komeili maassa hentona peitoksena valaisten maisemaa. Ruusu rähisi, ärisi ja kieri onnessaan lumessa sekä juoksenteli pitkin pihaa. Onnea on, vapaus.
Isä oli käynyt jo ani varhain virvelöimässä ja saanut hauen koukkuunsa. Me lähdimme Rikun kanssa isän matkaan virvelit mukanamme aamupalan jälkeen ja Ruusu jäi toistaiseksi nuolemaan näppejään mökkiin pikkuveljeni ja äitipuoleni kanssa.
Kalaa emme saaneet ja isänikin ihmetteli miten näin voi käydä. Syynä ehkä kylmä vesi johon kalat eivät olleet vielä tottuneet, ken tietää?
Päivään ei mahtunut paljoa muuta kun veneessä istumista sekä muutaman kuvan räpsimistä Ruusu valokeilassa. Ilta hämärtyi nopeasti, aivan kuin iso hirviö olisi ahmaissut auringon kitaansa. Oli aika lämmittää sauna.

Maanantai oli päivä jona näimme ensimmäiset porot kun lähdimme käymään Sodankylän keskustassa. Naapurin pellolle oli ilmestynyt porolauma mitä jäimme hetkeksi ihmettelmään kunnes jatkoimme matkaa. Minä menin pikkuveljeni ja äitipuoleni kanssa ihanaan pieneen kahvilaan nimeltä Cafe nasta missä odottelimme isäni ja Rikun autokauppojen hoitamista. Nappasimme kahvit ja latailimme läppäreitä ja puhelimiamme kunnes oli aika lähteä. Minä lähdin keskustasta Rikun ja uuden auton kyydillä takaisin mökille ja matkalla saimme taas ihastella poroja, tälläkertaa kylläkin keskellä tietä, mutta minä en harmitellut vaan ampaisin rauhallisesti ulos autosta kameran kanssa ja nappasin pari kuvaa.
Mökille päästyämme Ruusu odotti oven takana vinkuen ja haukkuen. Päästimme sen pihalle ja minä lähdin muokkaamaan kuvia läppärilleni siksi aikaa kun isäni perheineen saapuisi kaupasta ja pääsisimme tekemään päivällistä. Päivä meni taas hurjan nopeasti, mutta erittäin mukavasti.

Tiistai meni melko samaisissa merkeissä sunnuntain kanssa, mutta lumi suli pikkuhiljaa pois kunnes siitä ei ollut tietoakaan. Lomaamme se ei kuitenkaan pilannut. Ruusu oli todella onnellinen kun se sai olla vapaana ja välillä herkutella herkkuruoilla, kuten saksanhirven lihalla. Kuppi tyhjeni aina vain nopeammin ja nopeammin mitä ikinä sinne laitoitkaan. Sitten juostiin ja pingottiin tuhatta ja sataa pikin marjapuskia ja sammalmättäitä.
Kun ilta hämärtyi päätimme lähteä isäni kanssa kokeilemaan tuulastusta joelle. Välineitä enemmän kokeilemaan, että näkyykö lampuillame joen pohja ja mitä voisi parantaa seuraavaan kertaan. Meillä oli kaikilla otsalamput ja tuulastukseen käytimme traktorin lisälamppua millä näimme veden alle. Kaikki oli todella mielenkiintoista vaikkemme mitään vielä tälläkertaa saaneet kiinni. Seuraavalle päivälle isä lupasi tehdä paremmin toimivat vehkeet jotta päästäisiin tositoimiin.
Viileän ja sateisen vene illan jälkeen pääsimme onneksi saunaan, minä ainakin tärisin kylmästä. Ruusu liittyi mukaamme ylälauteille mistä se ei halunnut lähteä pois vaikka kuuma olikin. Viimeiseen pintaan se makoili lauteilla välissämme ja tarjosimme sille välillä vettä kunnes lähdimme koiran takia aikaisemmin pois jottei se läkähtyisi. Kelosaunasta ei kamalan kovia löylyjä tule, mutta Ruusu taitaa vaan tykätä senverran saunomisesta, että se vain nautti tilanteesta.

Keskiviikko oli taas työn täytteinen päivä. Heti aamupalan jälkeen lähdimme kunnostamaan lähipuroamme mikä oli kasvanut umpeen ja lahoja puita oli kaatunut veden esteeksi. Isä ja pikkuveljeni olivat edellisenä vuonna käyneet jo kunnostamassa hyvän pätkän ja me jatkoimme siitä mihin he olivat jääneet. Porukalla saimme paljon aikaan, mutta vaikean maaston takia jouduimme Ruusun kanssa jättämään leikin lyhyeen sillä neiti ei olisi päässyt kulkemaan eteenpäin ja en halunnut ottaa sitä riskiä, että se lähtisi jonnekkin valetamaan tylsistyttyään kun se kököttäisi vain samassa paikassa odottamassa meitä. Kävimme nappaamassa tuvasta kameran ja otin neidistä sitten taas kuvia sillävälin kun miehet olivat puron kimpussa. Ruusulla oli tällä reissulla punainen mantteli päällään ettei se häviäisi silmistäni niin nopeasti.

Torstaina nukuimme pitkään. Isäni päästi toki Ruusun aamulla pihalle kun hän itse heräsi lämmittämään mökkiä. Meillä oli määränä suunnata ruoan jälkeen hakemaan yksi pahka veneellä vähän matkan päästä mökkiämme. Pahka sijaitsi todella kauniin puron vieressä ja kyseisestä purosta kulki vesi meidän mökkiimme. Isäni pyysi minut kameran kanssa mukaan jotta ottaisin videolle kun isä kaataisi koivun missä pahka oli. Tämä siis tapahtui ja nappasin matkalla muutamia kuvia myös satumaisen kauniista purosta minne myös samalla matkalla kompastuin ja pelasti mielummin kamerani kuin oman nahkani. Vasen jalkani oli polveen asti purossa ja kumisaapas täynnä vettä, ihanaa. Märjän jalan kanssa vaan takaisin mökille ja sukat vaihtoon. Ruusu ihmetteli ja haisteli jalkaani kun otin välihousuja pois. Tämän reissun jälkeen jatkoin taas kuvien muokkaamista hetken koneellani ja rapsuttelin Ruusua joka makoili vieressäni. Otimme myös pienet päiväunet sillävälin kun Riku kävi vielä narraamassa kaloja.

Kävimme torstai iltana vielä tuulastamassa, kunnolla. Isä oli rakentanut valoille kepit että saimme ne veden alle jolloin näkyvyys oli paljon parempi kuin edellisen kerran. Myös atraimeen laitoimme himmeämmän valon kiinni. Tuulastus on mielestäni todella mukava harrastus. Pimeällä näet kalojen valtakunnan kauneimmillaan valojen avulla. Heinät, kivet ja pohja kasvillisuus luovat todella kauniin maiseman. Joskus voisin vaikka toivoa itse olevani kala.
Illan aikana näimme harjuksia, haukia ja tuhottoman määrän pikkukaloja parvessa. Saimme yhden hauen ylös ja iskimme muutamaa mutta ne tippuivat juuri nostettaessa veneeseen. Minä olin ainoa joka sai kalan veneeseen. Taas samanlainen reissu kuin aiemmin, vain  minä saan kalaa. Hah!
Mökille päästyämme sytytimme kotaan tulet ja savustimme muutaman harjuksen sekä verkoista saadun siian. Ruusu pääsi aterioimaan kalojen pyrstöillä kun palasimme saunasta ja suuntasimme iltapalalle.

Perjantai oli päätetty lähtöpäiväksi. Heräsimme aamulla aikaisin, pakkasimme tavaramme ja söimme aamupalan ennen kuin aloitimme mökin siivouksen. Ruusu oli hyvin ihmeissään tästä hässäkästä ja yritti pysytellä poissa tieltä. Päästin Ruusun pihalle kun aloimme ottamaan mattoja ulos ja imuroimaan. Siinävälissä koira yhtäkkiä vain katosi. Sydän pompahti kurkkuun, huutelimme ja etsimmä tätä pientä mustaa, mutta mistään ei kuulunut tuhinaa ja kukaan ei tullut pihaan. Sitten tajusimme, että auton ovet olivat olleet auki kun pakkasimme autoa ja kun avasimme takaoven Ruusu kökötti peräkontissa muutaman laukun päällä. Takakontin avatessani Ruusu heilutti häntäänsä ja haukotteli. Pyysin sitä hyppäämään vielä ulos, mutta se ei olisi halunnut. Suurilla silmillään se tuijotti minua kuin kysyen ''Ettehän te jätä minua?''. Nostin neidin autosta alas ja se meni murjottamaan mökin terassille loppusiivouksen ja pakkauksen ajaksi kunnes sitten intoa täynnä se hyppäsi autoon kun olimme lähdössä. Kuului tuhahdus ja tyytyväinen inahdus kun neiti istahti auton jalkatilaan.
Pääsimme lähtemään mökin pihasta tasan kello 10:00. Leppävirralla olimme noin kello 19:45 aikaan josta lähdimme vielä ajamaan kohti Jyväskylää ja kotia.

Kotiin pääsimme ilta kymmenen aikoihin kun käännyimme vielä kauppaan ostamaan jääkaapin täytettä. Kun suljimme kotioven oli matka ohi.
Ruusu ryntäsi suoraan nuuskimaan kissoja ja alkoi tepsutella onnellisena ympäriinsä tutkien tuttua kotia, että olisiko kaikki paikoillaan. Purimme pyykit pois laukuista, söimme iltapalaa ja menimme nukkumaan. Ruusu nukkui pitkästä aikaa meidän jaloissamme, koko yön.