198. Vain elämää, ei sen enempää

Hyvää juhannusta kaikille, toivottaa Tassujen Taikaa poppoo! Kun tämä juhannus sää on näinkin perinteinen eli tuulta, sadetta ja räntää niin palataan parilla viikolla taaksepäin ja muistellaan sitä ihanaa helle aaltoa ennen kylmää keskikesän juhlaa.
Meinasin lähteä kaatosateeseen kuvaamaan juhannus kuvan koirista, mutten halunnut hienohelmoja kiusata vaikka olisihan se ollut hauska.

192. Entinen kuppi

Ilmat lämpenevät ja luonto vihertää! Palataan ajassa muutaman viikon taakse kun tapasimme Cocon kun ihana vihreä oli vasta heräilemässä tähän kesään. Nämä pienet pörröiset lapset vetävät yhdessä sellaista rallia, että kamera ei kerta kaikkiaan pysy perässä. Onneksi muutama kuva sentään onnistuu sieltä sun täältä kun pennut vähän hidastavat vauhtia. Ystävykset pääsivät tälläkertaa juoksemaan Puijolle ja hauskaa oli, varsinkin kun kakarat saivat vesikupin hampaisiinsa.

Kuppia revittiin, kiskottiin, retuutettiin ja heitettiin. Vaikka hihnat saivat myös oman osansa hammastelusta, välillä keskityttiin onneksi siihen kaveriin.
Kuuma ilma aiheutti läähätyksen harjoittelemista ja vesi maistui niukasti, koska vesikuppi oli parempi leluna. Leikkiä jatkui yli tunnin verran kunnes päätimme lähteä kohti kotia"kreivin aikaan", kun tumma sade pilvi hiipi yläpuolellemme.

Kuuluisa vesikuppi pentujen käsittelyn jälkeen:

189. Liikaa paineita?

Olen miettinyt, että tehdäänkö koiran kouluttamisesta tänä päivänä liian vaativaa? Itselläni on kamalat paineet miten ja missä ajassa koulutan Hippiä. Onko se tarpeeksi hyvä ikäisekseen, osaako se seurata, istua, odottaa ja tehdä muita ''turhia'' temppuja.

Internetistä löytyy kukkahattutätejä sekä ''wanna be pro'' kouluttajia, sekä niitä joiden apuja kuuntelee innoissaan eikä pala kurkussa, että teen kaiken väärin ja olen huono koiranomistaja.
Nykypäivänä näkee todella paljon nuoria taitavia koiria joista saattaa tulla itselle paineita, että olemmeko me, yhdessä tai minä kouluttajana huonoja jos teemme jotain todella pientä väärin. Jokaisella kouluttajalla on oma metodinsa, esikuvansa ja periaatteensa joten antakaa hyviä vinkkejä sekä ideoita älkääkä alkako haukkumaan ja sanomaan, että kaikki muut tekee kaiken väärin jos ne eivät tee kuten te teette jotakin.

Julkaisin instagramissamme pienen videon kun Hippi oppi antamaan tassua ja sain heti kuulla mitä tein väärin ja että Hipin ikäisen pennun tulisi istua suoraan eikä peruuttaa istumaan ja olla lähempänä kouluttajaa ja että naksutin liian lähellä sen korvaa ja olin liian hidas palkkaamaan ja niin edelleen. Lista jatkuu loputtomiin.
Kommentteja tuli jopa neljältä taholta, yksi ulkomailta. Nimiä enkä muuta tähän julkaise, koska sain myös hyvä vinkkejä vaikka keskustelun lähtökohta oli negatiivinen.
Itse nakkaan kyseiset asiat toisesta sisään ja toisesta ulos enkä anna sen enempää lannistaa itseäni. Koulutan Hippiä omalla ajallani, koiran ehdoilla enkä pakota sitä mihinkään ja pää sääntömme on pitää hauskaa yhdessä.

Tällähetkellä Hippi on 15 viikkoa ja voisin sanoa, että se osaa seuraavat pyynnöt;

• Istu
• Seiso
• Maahan
• Jätä
• Sivu
• Seuraa
• Tassu
• Tänne

Kaikki nämä kaipaavat sheippaamista, mutta ajan kanssa kaikki rutinoituu sekä kehittyy, kunhan en tee sitä liian vaikeaa, annan Hippielle tilaa ja olla tottakai pentu.

Hippi on, sanottakoot että oikeasti se ensimmäinen koira jonka tulen täysin yksin kouluttamaan.
Puffen kanssa auttoi Mamma jonka kanssa ala ikäisenä tietty vielä asuin. Elli ei ole minun omani enkä ole sen kanssa niin paljon tekemisissä että voisin sanoa, että minä olen sen kouluttanut. Ruusu tuli minulle kuusi vuotiaana ja vaikka olenkin opettanut sille muutaman perus asian, en voi siitäkään sanoa, että se on vain minun tekosiani.

Me toistamme samantyyppisiä harjoituksia, mutta muutan niitä riippuen Hipin mielialasta.
Kun koira osaa ja tiedät sen osaavan jotain, voit siirtyä seuraavaan tehtävään. Meillä kävi Hipin kanssa istumisen oppimisen jälkeen, että sitä tarjottiin jatkuvasti(mikä ei tietysti haittaa) joten opetin sille suoraan siirtymisiä istu-seiso-istu jotta se oppisi erottamaan käskyjä.
Sivulla kulkeminen tuli luonnostaan, paikka oli vaan joko liian kaukana sivulla tai edessä jaloissa joten lähdimme harjoittelemaan ensin sisätiloissa oikeaa paikkaa ja pian hän oppi myös ulkona seuraamaan sivulla. Itse täytyisi opetella kävelemään suoraan eikä antaa koiran viedä päin seinää. Pelkään siis että astun Hipin päälle jonka seurauksena koira ikäänkuin puskee minua sivulle. Kunhan Hippie osaa olla kiilaamatta, tämäkin ehkä korjaantuu kun alan luottamaan, että se ei ole siellä jaloissa. Odotan sitä päivää kun julkaisen meidän ensimmäisen 'temppu' videon että mikä huuto siitä seuraa.

Mitä te muut olette mieltä? Aiheuttaako kouluttaminen liikaa paineita?

188. Hippie 14 vko

Hippie 14 vko, rakennekuva taas hieman myöhässä. Mitä muutoksia viikkoon 11?
Pentupyöreys pysyy, mutta häviää pikkuhiljaa. Jalat kasvavat hurjaa vauhtia, kuono piteni sekä terävöityi ja nenä on tällähetkellä vinossa. Oikea silmä on suurempi kuin vasen.
Pikku koipeliini, säihkysääri on kääntynyt enemmän ruskeaan ja luonut itselleen aikauismaisemman ilmeen. Kasviollaan lakuleuka kantaa ruskeaa maskia mikä taittuu tummemman ruskeaan, ehkä vähän harmahtavampaan karvaan. Isot korvat sekä pitkä runko ovat ja pysyvät. Piikkisian mustat piikit törröttävät selästä, takapuolesta ja osittain vielä kyljistä näyttäen, että kyllä se turkki siitä kasvaa. Kerman vaalea rinnus ja harmaat peppu karvat ovat suloiset.
Mahakarvojen tummuminen latvoista aiheuttavat laihuus efektin, katselin yksi päivä että olenko jättänyt jonkun ruoka-annoksen anatamatta, mutta tajusin pian, että karvat hämäävät. Hippien kesämuoti vinkki, raidat.
Onneksi se on, vielä ainakin, hyvin nätti ja näpsäkän näköinen neiti.

187. Ollaan ystäviä jookos?

Niin kuin ananas ja kookos!

Hippie tapasi hurmaavan pienen kleini pojan perjantaina 20. päivä huhtikuuta ja ensi ujouden jälkeen he tulivat hyvin juttuun. Coco on viikkoa Hippiä nuorempi ja melko paljon pienempi vaikka onkin uros. Asia aiheutti hilpeyttä meidän omistajien kesken kun katselimme pentujen menoa.
Ihmettelin suuresti, että hyvin sosiaalinen Hippie oli se, jota ujostutti ja joka käveli varovasti häntä alhaalla ehkä jopa pikku poikaa karkuun. Coco oli heti innoissaan kaverista ja häntä heiluen kyseli, että joko leikitään!

Hippi tarvitsi hieman alkulämmittelyä mitä ei tosiaan kestänyt kuin onneksi muutaman minuutin ja sitten menoksi. Rallia ympäri ja ämpäri, välillä piti tulla äiskän jalkoihin turvaan ja lepäämään, kuvaappa siinä nyt sitten jalkoihin parkkeerannutta pentua.

Tapasimme urheilukentällä ja pohja oli melko loskainen, mutta kannatteli tietyin paikoin, myös meitä ihmisiä. Leikkien välissä oli lepohetkiä jolloin tuli hieman jo vilu kun telmi märällä ja kylmällä pohjalla. Pienellä innostuksella leikki jatkui ja kamera pysyi melkein aina menossa mukana. Paras juttu, se päivän aarre oli kentältä löytynyt kankaan palanen jota vedettiin, revittiin, varasteltiin ja kanneltiin ylpeinä.

Välipala tauko!

Jätti Hippie ja pikku Coco

Pentujen kanssa on niin helppoa tutustua uusiin ystäviin kun kaikki käy leikkien, opetellen koiran elämää. Yli tunnin sitä jaksettiin leikkiä ja riekkua kunnes oli aika päästä lämmittelemään kotiin. Viimeiseen asti kuitenkin vielä jaksettiin leikkiä kunnes oli noustava autoon ja kotimatkalle.
Tapaamme Coco herraa toivottavasti vielä jatkossakin sillä heistä taisi tulla ystäviä ja Hipillä ei tällähetkellä muita kavereita oikein ole ollut ja se kaipaa koira kontakteja.

Meillä on suunnitelmissa jo ensimmäiset mätsärit, tai ainakin tutustumis käynti turistina kehien laidalla katsomassa, millaista hommaa sitä pitäisi lähteä tekemään.
Toista rokotusta odottaen!

Löysitkö lempi kuvaa?

Kerro se kommenteissa!

186. Pyllyeläin

Sen nimi olisi pitänyt olla urpo, apina tai töhö. Hippi ei kuvasta sitä millään muulla lailla, mutta onhan se vähän hippiäinen, mutta ei todellakaan rauhallinen luonnon lapsi. Kauhu kakara se on joka puree kädet ja repii kaiken mitä ei saisi. Tälläkertaa mini kävyt saivat kyytiä, vai mitälie ovatkaan. Huvittava tyyppi ja silti rakas, vaikka onkin vähän uuno. Veikeä viikari.

Pyllyeläin normaalissa elinympäristössään, taustalla voit nähdä myös kleinspitzin

185. Lätäkön päällä

Lämpöasteita + 2 ja aurinko paistoi puoli pilviseltä taivaalta, oli aika lähteä viimeisiä kertoja jäälle. Pakkasimme mukaan herkkuja, kameran ja iloisen mielen. Asumme alueella mistä löytyy muutama pikkuruinen lätäkkö mitä voi kutsua jopa lammiksi.
Ehkä 50 metriä halkaisijaltaan oleva, lätäkkö, oli vielä kantavaa, mutta jos erehdyit omine elopainojesi kanssa hyppäämään polulta pois, upposit loskaan. Onneksi koirat eivät paina kun muutaman kilon, joten lumi kantoi niitä välillä hieman upottaen.

Saavuttuamme tälle ''lammelle'' pyysin Ruusun vierelleni ja napsaisin remmin pois. Ruusun valtasi ilo, kun se pääsi taas irti, mutta hetkinen. Pentu on myös irti. P a k o o n !

''Juosse pois mummo mää tuun ja nappaan peräviuhkasta kii!''

''Tylmäyss!! Mää voitin!''

''Ei pakosti jossei sul käy!''

''Mä maistan sua vähä tästä näääin...''

''Oho, sehän kävi iha niskan piälle!''

''Onneks mä oon salaman nopee''

Tytöt jaksoivat touhuta jäällä jopa tunnin verran, Hippiä alkoi kuitenkin paleltamaan jatkuva lumen syönti, joten vaikka virtaa olisi ollut kuin pienessä kylässä, oli aika lähteä kotiin päin.
Kyselin isäntää vielä tarttumaan kameraan hetkeksi, jotta saisimme pönöttää ihan tyttöjen kesken kuvassa. Yksi oli ylitse muiden, Hippi nautti auringosta ja vaikka tarkennus osuikin hieman ohi oli tämä paras. Ruusu on oman itsensä näköinen, kaikessa mukana, vaikkei aina just nyt kiinnosta. Keväinen ilma toi hymyn myös minunkin huulilleni, vaikka kyllä ne nuo ihanat tyttöset minua enemmän hymyilyttivätkin.