186. Pyllyeläin

Sen nimi olisi pitänyt olla urpo, apina tai töhö. Hippi ei kuvasta sitä millään muulla lailla, mutta onhan se vähän hippiäinen, mutta ei todellakaan rauhallinen luonnon lapsi. Kauhu kakara se on joka puree kädet ja repii kaiken mitä ei saisi. Tälläkertaa mini kävyt saivat kyytiä, vai mitälie ovatkaan. Huvittava tyyppi ja silti rakas, vaikka onkin vähän uuno. Veikeä viikari.

Pyllyeläin normaalissa elinympäristössään, taustalla voit nähdä myös kleinspitzin

185. Lätäkön päällä

Lämpöasteita + 2 ja aurinko paistoi puoli pilviseltä taivaalta, oli aika lähteä viimeisiä kertoja jäälle. Pakkasimme mukaan herkkuja, kameran ja iloisen mielen. Asumme alueella mistä löytyy muutama pikkuruinen lätäkkö mitä voi kutsua jopa lammiksi.
Ehkä 50 metriä halkaisijaltaan oleva, lätäkkö, oli vielä kantavaa, mutta jos erehdyit omine elopainojesi kanssa hyppäämään polulta pois, upposit loskaan. Onneksi koirat eivät paina kun muutaman kilon, joten lumi kantoi niitä välillä hieman upottaen.

Saavuttuamme tälle ''lammelle'' pyysin Ruusun vierelleni ja napsaisin remmin pois. Ruusun valtasi ilo, kun se pääsi taas irti, mutta hetkinen. Pentu on myös irti. P a k o o n !

''Juosse pois mummo mää tuun ja nappaan peräviuhkasta kii!''

''Tylmäyss!! Mää voitin!''

''Ei pakosti jossei sul käy!''

''Mä maistan sua vähä tästä näääin...''

''Oho, sehän kävi iha niskan piälle!''

''Onneks mä oon salaman nopee''

Tytöt jaksoivat touhuta jäällä jopa tunnin verran, Hippiä alkoi kuitenkin paleltamaan jatkuva lumen syönti, joten vaikka virtaa olisi ollut kuin pienessä kylässä, oli aika lähteä kotiin päin.
Kyselin isäntää vielä tarttumaan kameraan hetkeksi, jotta saisimme pönöttää ihan tyttöjen kesken kuvassa. Yksi oli ylitse muiden, Hippi nautti auringosta ja vaikka tarkennus osuikin hieman ohi oli tämä paras. Ruusu on oman itsensä näköinen, kaikessa mukana, vaikkei aina just nyt kiinnosta. Keväinen ilma toi hymyn myös minunkin huulilleni, vaikka kyllä ne nuo ihanat tyttöset minua enemmän hymyilyttivätkin.

183. Kevättä rinnassa

Aurinko ja lämpö saapuivat. Kevät on täällä! Kävimme Ruusun ja Hipin kanssa ensimmäistä kertaa metsän poluilla juoksentelemassa perjantaina 23. maaliskuuta kun lämpöasteita oli muutama, aurinko paistoi ja pääsin aikaisin töistä.

Hippiäisen on aika tutustua paikallisiin metsiin ja polkuihin ja täten kiipeämisellä sekä juurien seassa rymyämisellä kehittää lihaksistoaan. Ruusu oli aivan innoissaan kun sekään ei ole hetkeen päässyt metsään. Käymme mummeliinin kanssa myös yksin lenkillä, aivan kuin Hipinkin, mutta metsään emme ole hetkeen menneet.

Napsaisin Ruusun remmin pois ja heti kysyvä katse valtasi tämän pienen mustan koiran naaman, ''saako jo mennä?''.
Annoin luvan; ''vapaa.'' ja sinne se hävisi kinosten väliin polkuja pitkin juoksemaan, innoissaan haukkuen. Hippi ihmetteli menoa ja meinasi pinkaista Ruusun perään, mutta pidin sitä vielä hetken lähelläni.

Päästin Hipin taluttimesta irti, en uskaltanut päästä sitä vielä kokonaan vapaaksi, vaikka namit taskussa houkuttelisivat sen varmasti luokseni. Harjoittelimme tänään kuitenkin luokse tulemista sekä lähellä pysymistä, odottamista. Hippi osasi hienosti kävellä polulla eteen, pyydettäessä jättäytyä taakseni ja tulla myös luokseni. Odottaminen oli hankalaa kun Ruusu pomppi eteenpäin hurjaa vauhtia. Keksin sitten pyytää Ruusun odottamaan ja Hippi luonnollisesti jäi sen viereen tai juoksi luokseni.

Hippie käyttäytyi lenkillä todella hyvin ja väsyi nopeasti. Olimme yli puolitoista tuntia pihalla ja pian viereisellä ladulla hiihtävät hiihtäjät alkoivat hieman jännittämään, oli aika päästä hetkeksi syliin turvaan ja vähän murisemaan paremmasta paikasta.

Olemme käyneet nyt muutamia kertoja metsässä ja pidemmillä lenkeillä. Huomaa heti jos olemme tehneet enemmän kuin normaalisti, Hippi tietysti väsyy ja nukkuu täten enemmän. Kerran, hyvin pienen hetken pikku neiti pääsi jo vapaasti juoksemaan Ruusun kanssa jäälle kun isäntäkin oli matkassa. En ole ottanut sen enempää riskejä tämän kanssa, heti kun se varmasti osaa tulla luokse ja pysyä vierellä, se on ansainnut vapautensa niin kuin Ruusu.

Kävimme ensirokotuksessa ja en yllättynyt yhtään siitä, ettei Hippi huomannut piikkiä laisinkaan, sensijaan suuren huomion vei makupalat pöydällä ja sinne pöydälle haluttiin uudestaan kun sieltä sai niitä herkkuja. Hipin rokotti luotto eläinlääkärimme Paavo, Rakki & Katti pieneläinvastaanotolta.
Seuraava pistos onkin Vapun aikaan ja siitä alkaa se koiran elämä, pääsemme varoajan jälkeen tutustumaan uusiin ystäviin!

125. Kahdeksan kuvaa keväästä

Muutama päivä eläinlääkäri käynnin jälkeen kävimme Ruusun ja Ellin kanssa vielä rämpimässä metsässä ennen viikonlopun matkaamme Kuopioon jolloin koukkasimme Ellin Leppävirralle kohti kotia. Tämä pieni kuvakokoelma on kyseiseltä päivältä, mihin mahtui jo melko paljon keväisiä tuntemuksia.

Mä kaivan kesän esiin just tästä näin!

Voisin vannoa, että tuo ilme tappaa.

Lennetään kevääseen

Kukkapellossa on näemmä rikkaruohoja.

Asioita suuria mietin tässä

Ja seksikkäin ilme kisan voittaa... ELLI!

121. Hetki kaunis kultainen

Kävimme noin viikko sitten juoksuttamassa koiria, ehkä viimeisiä kertoja jäällä Haukanniemessä ja kamera tuli mukaan sillä aurinko tanssitti viimeisiä valonsäteitään puunlatvojen väleistä.
Viimeinen kerta tai ei oli se silti kaunista katseltavaa ja kevät tuoksui nenässä, koirat kirmasivat hännät suorina pitkin polkuja.
Harmikseni tajusin editoidessani näitä kuvia, että Ellistä en saanut teräviä kuvia sitten ollenkaan. Isäntä nappasi meistä kyllä muutaman yhteiskuvan kauniissa korsi asetelmassa, mutta koirat eivät näyttäneet niin innokkailta, saatika tyytyväisiltä niin saanemme jättää ne kuvat jonnekkin pilakuva postauksiin. Ruusun kanssa tuli yksi aivan super ihana kuva joka näkyy tietty alla ja innostuin ediotoimaan sitä, ehkä jopa liikaa.

1.

2.

3.

Ruusun mielestä parhaita olivat kaislojen emitähkät(eli ne ruskeat makkaran näköiset siemen pötkylät) ja niitä oli niin ihana noutaa, repiä ja napata siemeniä ilmasta kun tähkä meni rikki. Kotona koira saikin sitten harjauksen kun siemeniä löytyi jokapaikasta, mutta eniten naamasta. Yksi takiainenkin oli trattunut neidin mahaan mikä huomattiin vasta illemmalla. Elli oli siisti vaikka sekin vähän nypläsi kaisloja ja juoksi rantapusikoissa.

Retkellemme kuittautui 45minuuttia kokonaista aikaa, sillä jouduimme melko nopeasti lähteä pois kun aurinko laski niin nopeasti ja pimeys laskeutui. Onneksi autolle ei ollut pitkä matka, mutta matkalla törmäsimme toiseen mustaan kleinspitziin joista nämä tytöt olivat innoissaan, sillä olihan tämä uusi tuttavuus uros.
Annoimme koirien tutustua rauhassa ja heti kun mielenkiinto hiipui lähdimme taas kohti autoa ja siitä kotiin.

4.

5.

6.

Oletteko te uskaltaneet vielä mennä jäälle?
Kerro myös mikä oli lempikuvasi?

54. Oli kesä-kesä-kesä ja pesä-pesä-pesä

Ei ehkä vielä ihan kesässä olla, mutta sinnepäin mennään. Lumi sulaa, ilma lämpenee ja linnut laulaa. Ainakin täällä kaupungissa lumi on alkanut sulamaan vaikka sitä välillä vielä sateleekin. Ilma on tuulinen mutta voi jo ajatella hupparin jättämistä narikkaan taikka kevyemmän ulkotakin vaihtamista.
Koirat ovat olleet vilkkaita, Puffe kuullemma on alkanut hyppiä mamman piha-aidan ylitse yhden lumikinoksen kautta joten se on nyt ollut kiinni remmissä pihalla. Ruusu ja Elli eivät ole tätä vielä tajunneet onneksi, muuten mamma varmaan soittelisi hätäpäissään että nyt ne kaikki hävis.
Ruusu on tosiaan olut nyt mamman tykönä hoidossa jonkun aikaa ihan vaan senkin takia kun ei ole ollut rahaa neitiä kuskata takaisin kotiin. Tämä on yksi syy miksei postauksiakaan ole tullut esim. arki elämästä taikka koulutusten muodossa. Mammalta olen saanut materiaalia koirien kepposista mutta mielummin antaisin hänen itse niistä sitten kirjoittaa kun eksyy koneen ääreen pidemmäksi aikaa. Olen myös miettinyt monesti kirjoittaa FCI rotuhaasteen, mutten kuitenkaan ole vielä sitä jaksanut tehdä. Postauksia on kertynyt puolipisteeseen arkistoon mitä pitäisi pikkuhiljaa valmistella ja julkaista.
Uusi ulkoasummekin on jäänyt puolitiehen kuvien puutteessa. On ollut tarkoitus käydä kuvaamassa kaikki kolme tupsuhäntää mutta taas ne raha-asiat on tulleet eteen. Nyt onkin suunnitelmissa lähteä mamman luokse maalle, napsia kuvat ja tulla Ruusun kanssa kotiin. Kaikki yhdellä iskulla!
Koiraton elämä on ollut aivan kamalaa. Ei ole se käh-käh siinä vieressä tapittamassa ja läähättämässä korvaan taikka pyytämässä ulos. Olen aina sanonut että olen koira ihminen ja vihaan kissoja. Silti kämpästäni löytyy kaksi ihanaa kissaa ja onneksi ne sentään on seuranani kun Ruusu lomailee landella Ellin ja Puffen kanssa.

Kaamosmasennus ilman koiraa teetti inspiraatiota ja väsäsin tuossa yksi ilta Ruusulle kauan kaipaaman pesän. Olen selaillut nettivalikoimaa sekä käynyt eläinkaupoissa katsomassa neidille petiä, kivan punaista mutten ikinä löytänyt sellaista kivaa joten kävin ostamassa punaista fleeceä eurokankaasta. Ompelukoneeni pamahti joten tästäkään ei tullut sen kivempi mutta ompahan nyt edes jotain ja jos tämä neidille kelpaa teen vielä toisen ja juuri sellaisen kun haluan.
Tässä on tosiaan käytetty fleeceä, vaahtomuovia ja kuumaliimaa. Pystyin ommella tyynyn koneella kunnes se pamahti ja loput nypläsin käsillä. Pedin runko kangas onkin kuumaliimalla pistetty paikoilleen, mutta kuitenkin niin ettei liimaa ole paikoissa minne koira pääsee päänsä tunkemaan. Pohjassa on palanen tummaa farkkukangasta mutten siitä kehdannut ottaa kuvaa koska kädenjälki on kamalaa. Ompelijana osaa arvostella omia töitään ja tämä on aivan kamala, mutta meille kuitenkin sopiva.

Muutoksena kuviin on pedissä ''Le Dog'' kirjailu edessä pienellä kangaspalalla jonka ompelin nopeasti isoilla tikkauksilla kiinni että sen saa joskus vielä irti jos pedille tulee toinen tarkoitus.
Jos Ruusu ei innostu tästä kun se tulee takaisin kotiin muokkaan tästä vaikka iglun kissoille sillä nuorempi kissimirri näytti kiinnostuvan siitä. Mutta jos neiti tykästyy niin teen varmasti toisen version ja siitä meinasin tässä tehdä vaikka DIY postauksen. Siitä tulee sitten hieman parempi, näin lupasin itselleni. Ehkäpä brodeerauksine päivineen jos saan ompelukoneeni kuntoon siihen mennessä.

Niin ja HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! :)

53. Vuosi sitten

Muistellaampa hieman menneitä. Facebookin muisto toiminto ilmoitti, että siitä on täsmälleen vuosi kun aloitimme näyttely harrastuksen Ellin kanssa tämän täytettyä 5kk. Muistan sen päivän kun se olisi eilinen. Sen kamalan jännityksen ja härdellin sekä pikku pikku Ellin! Voi mikä ruipelo se oli silloin. Täynnä tarmoa, päättäväisyyttä ja energiaa, mitä on kyllä vieläkin jäljellä.

Mikä on muuttunut?
Neiti on tietty kasvanut ja kaunistunut. Meistä on tullut itsevarmempia yksin sekä yhdessä ja olemme kehittyneet mätsäreiden sekä näyttelyiden myötä paremmaksi pariksi. Yhteistyö sujuu paremmin, handlaaja ei enää häslää tai jännitä. Luottamus on kasvanut vaikka emme paljoa näekkään. Elli pääsi yli tuomari pelostaankin, mikä oli kesällä pieni ongelman poikanen.

Miten tästä eteenpäin?
Pyrin toimimaan Ellin kanssa nyt hieman täsmällisemmin liikkeessä ja seisomisessa, sillä neiti välillä lähtee laukkailemaan liikkeelle lähdettäessä mikä ei toisaalta haittaa, mutta jos laukka-askelia syntyy useampi ja kehä on pieni ei tuomari näe liikkeitä kunnolla.
Seisomisessa on taas ongelma paikallaan pysyminen. Heti kun yritän hieman kallistaa itseäni jotta näkisin miten Elli seisoo, lähtee tämä tepastelemaan aina sinne suuntaan minne kallistun. Etutassuista ja ryhdistä näkee hyvin, seisooko koira suorassa, mutta välillä on hyvä tarkistaa kuitenkin ryhtiä ja tassujen asentoja vaikka Elli osaakin asettua todella hyvin ja ryhdikkäästi seisomaan.
Paljon paljon mätsäreitä, aina kun vaan päästään niin lähdetään matkaan.

11. Hyvää vappua kaikille!

Hauskaa Vappendaalia kaikille!
Me käytiin Ruusun kanssa vetämässä lumirallit aamulla kun yöllä oli satanut lunta

08. Palloilua

Löysimme Ellin kanssa mökin pihasta pienen oranssin pallon kun olimme ulkoilemassa ja Elli rakastui palloon heti, tai ainakin hetkellisesti. Ylpeänä neiti kanteli palloa ympäriinsä ja toi sen välillä minun luokseni, että heittäisin sen uudestaan kauemmas. Oli huvittavan näköistä kun se könysi pallon kanssa ja ei aina saanut sitä suuhunsa vaikka kuinka yritti. Pallon mokoma vaan vieri karkuun ja tomera neiti sen perässä vähän muristen.
Onni oli, että minulle sattui kamera mukaan juuri tällähetkellä kun löysimme Ellin kanssa uuden ilon aiheen. Vaikka tuona hetkenä napsin kuvia yli 50kpl onnistui niistä vain nämä kaksi, kun neiti juoksi ympäriinsä ja kameran kanssa ei kerennyt mukaan touhuun.

Onneksi sitten tajusin ottaa videonpätkää touhusta ja videon näette alhaalta. Ja jos video ei jostainsyystä toimi löytyy siihen linkki sen alta joka vie teidät YouTubeen.

Linkki videoon

06. Maalaiselämää

''Moni haaveilee muutosta maalle, mutta arki kaukana kaupoista ja harrastusmahdollisuuksista saattaa pelottaa. Maallemuuttaja saa kuitenkin vaihdossa jotain, mitä ei kaupungista löydä.''

''Maalla asuminen on kuin paratiisissa.''

''Rauha ja hiljaisuus ystäviämme''

Maalla on kivaa varmasti koirankin mielestä. Sen näkee ilmeestä, eleistä ja kun tietää että koira on onnellinen, on sitä itsekkin. Puffe & Elli asuvat äitini, Kirsin kanssa maalaismaisemissa, meidän mökissämme ja koirat saavat luuhottavat irti ulkona sillä ne ovat iloisempia ja täällä on turvallista olla irti sillä isommille teille on matkaa. Naapurit varovat koiria ja hidastavat aina kun tietävät 'vaaravyöhykkeen' lähestyvän.
Kun asuimme äidin kanssa vielä kimpassa Puffen sekä jo edesmenneen lapinkoiran Nekun kanssa kaupungissa huomasi, että Puffe oli iloinen, mutta se muuttui täysin kun pääsi asumaan maalaismaisemiin. Ensin asuimme Polvijärven puolella omakotitalossa ja sieltä äiti muutti pieneen piilopirttiin minun ja poikaystäväni muutettua omilleni. Koirat iloitsivat aina kun saivat olla vapaana ja tehdä omia tutkimusretkiään. Nyt äiti asuu tutussa ja turvallisessa mökissä missä minun ukkini ja mummoni asuivat eli äitini vanhemmat. Ihana paikka ja täynnä muistoja sekä tilaa koirien juosta!

Kesä 2012, Puffe & Nekku mökillä

 Maalaismaisemat ovat kaikille hyvää terapiaa, jos olet asunut koko ikäsi kaupungissa et välttämättä tiedä mitä rauha ja hiljaisuus ovat. Itse kaipaan tänne rakkaaseen ja tuttuun ympäristöön kaupungista. Onneksi en asu enää Helsingin hälinässä vaan pienemmässä kylässä Suonejoella ja sielläkin hieman syrjemmässä sillä itseäni ahdistaa kaupungit.

''Niih! Ei niistä kuapungeista ole mihinkään. Ettäs tiiätte!''

''Maalla on mukavaa. Täällä saa olla mitenpäin vaan ja missä vaan! No okei, ehkä naapurin pihassa ei saa olla mutta sinne on kiva käydä pissimässä. Täällä on paljon koirakavereita joiden kanssa touhuta ja juosta. Nyt kun äiskä hommas ton pienen karvapallon jota sanoo Elliksi on sen kanssa ihan mukavaa käydä retkellä, mutta se on ärsyttävä kun se on mun kimpussa jatkuvasti.''

''Joskus lähden aina omille teilleni ja jätän Ellin pihaan että saan omaa rauhaa. Tytön kanssa on kiva käydä aina hevostalleilla haistelemassa uusia hajuja ja juosta sen kanssa minne se nyt meneekin. Saan vähän lomaa Ellistäkin kun lähden tytön mukaan ja pentu on jossain muualla. Laatuaikaa ihan kahdestaan! Mutta noista hevosista en oikein välitä ja niille pitää näyttää että mulle ei kannata ryppyillä, muuten saa köniin. Joskus taas ihmettelen kun tyttö kipuaa tollasen elukan selkään ja sitten siellä hommailee jotain.''

Rakastan juoksemista! Se on elämää!

''Tulkaa ihmeessä kokeilemaan maalaiselämää sieltä haisevasta kaupungista. Tää on ihanaa! Itse masennun jos joudun kauan olemaan kaupungin hälskeessä, on siellä hyvätkin puolensa tietty. Pääsee nuuhkimaan toisten kavereiden jättämiä viestejä metallisten tolppien juurilta ja tietää mikä koira, milloin ja miksi.''

''Mutta tätä elämää en vaihtaisi pois. En ikinä. Täällä on kivaa asua äiskän ja ehkä vähän ton pennunkin kanssa. Kunhan se kasvaa niin opetan sille kaiken mitä tiedän. Se on mun tehtäväni.''