torstai 9. heinäkuuta 2015

29. Rukka Cool Mint viilennysmantteli


Mikä ihmeen takki Ruusulla on päällä vaikka turkkikin on moinen? No viilennysmanttelihan se! Minä olen aina vierastanut koirien pukemista mihinkään paitsi tietysti jos koira olisi sileäkarvainen ja ulkona olisi -30°C pakkanen. Nyt onkin asia toisin! Ulkona on varjossa n. +20°C ja auringossa tietysti enemmän ja kun meillä nyt vaan sattuu olemaan tuuhean turkin omaavia koiria on hyvä etsiä erilaisia viilennys methodeja kahluualtaista koirien mehujäihin.
Kahluualtaista ei ole meillä hyötyä kun Puffe & Elli eivät pidä vedessä pulikoimisesta pahemmin ja allastakaan ei ole. Mehujäitä emme ole vielä kokeilleet kun säät ovat olleet heittelevää sorttia aina päivästä toiseen.
Mutta nyt olikin viikon pituinen helle aalto ja samalla reissulla vielä mätsäreitä tiedossa eli autossa liikkumista ja muutenkin läkähdyttävän kuumia uutisia koirille. Siilinjärven mätsäreistä mökille päin ajellessamme poikkesimme Kuopion matkuksessa ja minä ampaisin Ruusu kainalossani Musti&Mirri myymälään. Myymälässä tuli vastaan kaksi pirteää myyjää jotka heti ihastuivat Ruusuun ja kyselivät rotua ja tarjosivat vettä kielensä kohta tiputtavalle koiralle.
Katselin ja etsin hyllykköä jossa lojuisi viilennystuoteita koiralle ja kun se löytyi menin heti sinne tutkimaan ja katselemaan ensin viilennyshuiveja mutta päädyimmekin kokeilemaan myyjättärien kanssa Ruusulle manttelia! Ensimmäinen koko oli liian pieni(30cm) ja seuraava oli liian iso(40cm), mutta päädyimme ottamaan isomman koon, sillä onhan minulla ompelutaitoja senverran, että saan hieman kavennettua manttelin etuosaa jotta se pysyisi neidillä päällä. Jätimme manttelin Ruusun päälle kuitenkin automatkan ajaksi koska se ei ollut 'aivan liian' iso. Hieman se roikkui rinnuksista mutta olisi kuitenkin turvallinen 'koeajaa'.

''Rukka Cool Mint -viilennysmanttelin avulla on mahdollista helpottaa koiran oloa helteellä: kastele, purista ylimääräiset vedet pois ja pue vaate koiralle.
Mantteli on valmistettu erityisen hyvin vettä imevästä PVA-materiaalista, joka pystyy sitomaan itseensä nestettä kolme kertaa oman painonsa verran. Kätevä pikalukko helpottaa pukemista.
Säilytetään kosteana. Myyntipakkaus kannattaa säästää, uudelleen suljettavassa pussukassa on kätevä säilyttää manttelia ja pakata se mukaan. Kuivuessaan mantteli kovettuu ja sen väri muuttuu, mutta palautuu ennalleen uudelleen kostutettaessa.''
 Manttelin pinta on jokseenkin omituinen mutta miellyttävä vaikka en itse ainakaan paljaan ihon päälle voisi moista laittaa ja pitää pidemmän aikaa. Materiaali on nihkeä, pehmeä ja viileä kun sen kastelee ja kun kosteus häviää se kovettuu ja menee koppuraiseksi. Olemme vain kerran päivässä joutuneet kostuttamaan manttelin uudestaan ja veikkaan ettei sitäkään tarvitsisi tehdä jos manttelin kostuttaisi aamulla ennen koiran päälle laittamista. Minä olen aamuisin vain todennut päivästä tulevan taas hellepäivä ja ottanut ilmatiiviistä pussista manttelin ja laittanut Ruusulle päälle. Jos sen kastelisi sitä ennen, niin kosteus riittäisi kokopäiväksi.

Tässä muutaman hellepäivän ajan olemme koeajaneet tuotetta ja todenneet, että mantteli oli mainio ostos ja jäi harmittamaan kun ei ollut enempää rahaa ostaa Ellille & Puffelle omia. Niille riittäisi kyllä pelkät huivitkin koska ne eivät sentään ole mustia niinkuin Ruusu-neiti. Kuuma niillekkin tulee auringossa temmeltäessä ja pitkillä automatkoilla, mutta veikkaan että Puffe ei moista hyväksyisi yllensä vaikka voisi se yllättääkkin ja tykätä jopa moisesta viilentävästä vaatekappaleesta. Elli sai kokeilla manttelia senjälkeen kun olin sitä ompelukoneella pienentänyt Ruusulle sopivaksi. Ellille se jäi vielä hieman suureksi joten sille sopisi varmasti pienempi koko. Voisin sanoa manttelin kooksi nyt 35 koska se on 30 ja 40 välimaastosta. Selkäosaa en pienentänyt vaan käänsin sen selänpäälle jotta rodunomainen kippurahäntä pääsee tekemään omia hommiansa.


Muutama miinus tuotteessa on. Olette joko samaa- tai erimieltä asiasta mutta ajattelin kuitenkin nämä vielä kirjoittaa esille;
Värimaailma - Tämän merkin mantteleta on vain tullut mintun värisenä eteen ja toivoisin jos materiaali vain hyväksyy, että siitä tehtäisiin erivärisiä versioita. Minttu on hyvä ja raikas väri joka sopii viilennystuotteisiin, mutta olisi ihanaa jos näitä olisi vaikka punaisena tai maastokuvioisina? Pinkkiäkin varmasti toivotaan paljon. Olen kyllä nähnyt paljon viilennyshuiveja ja pantoja joissa on erilaisia värejä ja kuvioita.
Koot - 20, 30, 40, 50, 60 ovat tämänhetkiset koot jotka ovat saatavilla myymälöistä ja mielestäni näihin pitäisi saada myös välikoot eli 25, 35, 45, jne. Ihan vain omankin kokemuksen kannalta kun jouduin manttelia ompelemaan vaikka se ei kyllä haitannut ollenkaan. Koiria on erikokoisia ja jos omaa kokoa ei löydy kannattaa ottaa se isompi josta on helpompi aina pienentää.

Tämä ei ole yhteistyöpostaus, vaan tuote arvostelu. Musti&Mirri ei ole postauksessa mukana muuten kuin tuotteen verran.

5 kommenttia:

  1. Mulla on hurtan viilennysmantteli, mutta tuo on ohuemman näköinen, niin voisin kuvitella sen olevan mukavampi päällä. Väreistä miekin ehkä toivosin just vaikka vastaavan pinkin, niin olisi edes "tyttö ja poikavärit" vaikka toki esim vihreä ja oranssi olisi kanssa nättejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi hurtan manttelit mitä itekkin oon katellu oli kyllä paksumpia kun tuo rukan niin päädyin siihen kun on koiralla muutenkin niin paljon tuota turkkia!
      Pinkki olisi kiva lisä mutten itse sitä ikinä ostaisi koska en kamalammin siedä koko väriä! :D Vihreä olisi mahtava lisä.

      Poista
  2. Ai kamala miten ihana ulkoasu täältä löytyy :o Ootko itse tehnyt? Aivan mielettömän upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja kyllä olen itse tehnyt ja koodaillut. ^_^

      Poista
  3. Havannankoirallani on tälläinen Rukan mantteli. Koska se tuntui pieneltä, ostin hurtan viilennystakin. Se Hurtta ei toimi yhtä hyvin. Siinä on paksu kerros jotain vuorta ja koira ei tunnu siitä pitävän yhtään. Vesi lentää ympäri kämppää jo pukiessa. Inhottavan raskas koiran päällä. Tämä rukka on paljon parempi. Otin siis sakset käteen ja tein rukkaan viiltoja, jotta mahtuu koiralle. Nyt odottelen, että rukkaa ilmestyy kauppoihin, jolloin ostan isomman ja toiselle koiralle oman. Hyvä tuote tämä Rukan.

    VastaaPoista