lauantai 2. toukokuuta 2015

13. Märkäkorvista kakkosiksi

Vappuisten mätsäreiden merkeissä oltiin tälläkertaa liikkeessä Suonenjoella 02.05.2015 ja kolmen koiran voimin ekaa kertaa. Sää oli kaukaa sademetsästä kaivettu ja märkä koira haisi jokapuolella. Hulinaa, vilinää siellä sun' täällä ja hihnat aina solmussa. Alussa perus rutiinit eli ilmoittautumiset, Puffen räyhät muille korille, pissitys ja odotus autossa.

Mätsärit alkoivat klo: 12:00 ja ensin oli lapsi & koira jonka jälkeen alkoi ''oikeat'' kehät. Isot sekä pienet pennut olivat samassa kasassa ja saimme vastaamme Elli neidin kanssa kultaisennoutajan ja vaikeahan siitä on tietty tuomarin valita, mutta ei meidän tapauksessa tälläkertaa sillä Elliä pelotti meidän tuomari joka oli iso mies. Ensin meni hyvin seisotus ja kierros, mutta kun tuomari tuli lähemmäs meitä niin Elli veti hännän koipien väliin, istui ja meinasi lähteä karkuun. Tapauksen jälkeen ei maltettu sitten kävelläkäänn enää nätisti hetkeen, mutta loppujenlopuksi kaikki meni hyvin, saimme sinisen nauhan joka oli odotettavissa kun neiti stressasi jostainsyystä niin paljon. Hirveästi kehuja se sai, minä pidän suoritusta hyvänä vaikka koira ei toiminutkaan toivotusti, mutta kuunteli kuitenkin minua ja rohkaistui loppua kohden. Koirillakin on huonompia päiviä!

Märät turrikat autossa odottelemassa
Seuraavaksi jouduimme odottelemaan jonkin aikaa kunnes oli minun ja Ruusun vuoro astua kehään numerolla 57. Ruusu on vanhatekijä ja sen kyllä huomasi sillä se toimi todellahyvin vaikka välillä eksyttiinkin nuuhkimaan hajuja nurmelta. Saimme suorituksesta punaisen nauhan ja perusteluja olivat mm. Hyvä käytös, kuuliaisuus ja askel.
Ruusun jälkeen numerolla 61 oli Puffen vuoro ja herralle jäi valjaat päälle koska tuli hieman kiire, mutta eipä tuo kamalasti haitannut. Puffe yllätti minut todenteolla kun se käveli valtavan hyvin ja muutaman istahduksen jälkeen seisoi hyvin ja pitkään. Hirveästi ärsytti kun sää oli sateinen ja äiti ei voinut ottaa kameralla kuvia, olisittepa nähneet miten se matsoili! Vastassamme oli jo veteraani ikäinen tiibetin spanieli joka vei punaisen nauhan hyvällä käytöksellä ja me saimme sinisen nauhan ja saimme palautetta hätäisydestä. Puffe oli aika hätäinen kävellessä toisella kävely kierroksella ja meinasi hypätä tuomarin syliin tämän tullessa tarkistamaan hampaat. Herran käytös on parantunut todellapaljon edellisestä mätsäreistä vaikka mamman luokse on aina kiire ja meinataan välillä karata kehästä pois, tälläkertaa pysyin topakkana ja pidin koiran huomion minussa ja se toimi hyvin.

Ruusu PUN 2 - Puffe SIN 2
Pienten aikuisten sinisten nauha rinki alkoi pian ja menimme Puffen kanssa näytille muiden sinisten kanssa ja herra käyttäytyi nyt vieläkin paremmin vaikka se vähän hätäilikin ja etsi mammaa katsellaan, päätin seisottaa Puffen pää äitiin(joka oli kauempana piilossa) päin sillä se tiesi missä suunnassa mamma oli. Rauhoituttiin ja sitten käveltiin kierros ja taas seisomaan, katselin kun vierestä tiputettiin koirakoita pois ja ihmettelin hyvinkin ihmeissäni kun olimme Puffen kanssa kärkipäässä ja pääsimme kakkossijalle.. WAU!

Nopeasti koirien vaihto, annoin Puffen äitille ja juoksimme Ruusun kanssa punaisten kehään joka meni hienosti. Katsekontakti pysyi meillä nyt paremmin hallussa neidin kanssa kun ensimmäisen kerran ja se ei pysähtynyt haistelemaankaan vaan tepsutteli hienosti vierelläni. Tuntui jotenkin helpolle olla Ruusun kanssa kehässä kun Elli & Puffe ovat vielä niin kokemattomia ja Ruusu on vanha tekijä. Tuomari mietti hyvin pitkään meidän ja Minkki, borberterrierin välillä, että kumpi pääseekään ykköseksi tänään ja hienosti seisonut Minkki pääsi ykköseksi ja saimme hienon kakkossijan. Ruusu loisti kun vein sen palkintonsa viereen ja siitä huomasi, että se tiesi tehneensä hyvää työtä.


Kotiin päästyämme alkoi kuvaussessio ja palkintokahvin ryystäminen. Minä kehittelin sohvallemme viltin ja asettelin koirat siihen, äiti tuli pitelemään herkkupussia minun taakseni jotta koirat katsoisivat kaikki samaan suuntaan. Hankalaa hommaa, pakko sanoa ja sarjatulella oli pakko olla liikenteessä että edes joku kuva onnistuisi! Ensin otettiin koko konkkaronkasta yhteinen kuva pokaalien kanssa ja sitten yhteiskuva meidän pokalisteista. Puffen & Ruusun yksittäiskuvat onnistuivat helpoiten, mutta jäi harmittamaan Puffen kuvaan jäänyttä tummuutta jota en saanut muokattuakaan pois, pahuksen ikkuna siellä takavasemmalla!

Mätsärit järjesti SPSH ry eli Suonenjoen palvelus- ja seurakoiraharrastajat. Mätsärit oli hyvin järjestetty, buffetti oli hyvä kun sieltä sai makkaraa ja kotileivonnaisia mm. moccapaloja sun muuta. Tälläkertaa tuli kuitenkin vain kuolattua niiden perään. Paikalla oli kaksi tuomaria ja täten myös kaksi kehää. Kehät menivät melko nopeasti eteenpäin ja oli mukavaa kun BIS kehässä kehät yhdistettiin jotta saatiin isompi tila. Hyvä ratkaisu!

Seuraavat mätsärit ovat sitten ehkäpä Kuopiossa ja toivonmukaan Ellilläkin olisi parempi päivä ja se jaksaisi keskittyä.

Ihanat sekä rakkaat pölyhuiskat

2 kommenttia:

  1. Tiesitkö että heti kun näin blogin niin mielenkiintoni heräsi. Todella kiva blogi!

    arianajapaula.blogspot.com

    VastaaPoista