keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

121. Hetki kaunis kultainen

Kävimme noin viikko sitten juoksuttamassa koiria, ehkä viimeisiä kertoja jäällä Haukanniemessä ja kamera tuli mukaan sillä aurinko tanssitti viimeisiä valonsäteitään puunlatvojen väleistä.
Viimeinen kerta tai ei oli se silti kaunista katseltavaa ja kevät tuoksui nenässä, koirat kirmasivat hännät suorina pitkin polkuja.
Harmikseni tajusin editoidessani näitä kuvia, että Ellistä en saanut teräviä kuvia sitten ollenkaan. Isäntä nappasi meistä kyllä muutaman yhteiskuvan kauniissa korsi asetelmassa, mutta koirat eivät näyttäneet niin innokkailta, saatika tyytyväisiltä niin saanemme jättää ne kuvat jonnekkin pilakuva postauksiin. Ruusun kanssa tuli yksi aivan super ihana kuva joka näkyy tietty alla ja innostuin ediotoimaan sitä, ehkä jopa liikaa.

1.
2.
3.
Ruusun mielestä parhaita olivat kaislojen emitähkät(eli ne ruskeat makkaran näköiset siemen pötkylät) ja niitä oli niin ihana noutaa, repiä ja napata siemeniä ilmasta kun tähkä meni rikki. Kotona koira saikin sitten harjauksen kun siemeniä löytyi jokapaikasta, mutta eniten naamasta. Yksi takiainenkin oli trattunut neidin mahaan mikä huomattiin vasta illemmalla. Elli oli siisti vaikka sekin vähän nypläsi kaisloja ja juoksi rantapusikoissa.

Retkellemme kuittautui 45minuuttia kokonaista aikaa, sillä jouduimme melko nopeasti lähteä pois kun aurinko laski niin nopeasti ja pimeys laskeutui. Onneksi autolle ei ollut pitkä matka, mutta matkalla törmäsimme toiseen mustaan kleinspitziin joista nämä tytöt olivat innoissaan, sillä olihan tämä uusi tuttavuus uros.
Annoimme koirien tutustua rauhassa ja heti kun mielenkiinto hiipui lähdimme taas kohti autoa ja siitä kotiin.

4.
5.
6.
Oletteko te uskaltaneet vielä mennä jäälle?
Kerro myös mikä oli lempikuvasi?

4 kommenttia:

  1. Meillä on jääneet jäälenkit ihan vain pariin satunnaiseen lenkkiin, koska tässä lähistöllä ei ole mitään järveä ja merikin on sen verran kaukana.:D En kyllä tiedä uskaltaisinko edes hirveesti mennä jäälle, ehkä jossain Keski-Suomessa, mutta täällä etelässä en.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekään ei olla paljoa jäällä oltu, mutta muutaman kerran kuitenkin.
      Sekin tietty vähän rajoittaa jos asuu alueella missä ei järviä ynm. löydy ja etelässä nykypäivänä harvemmin kyllä tulee parempia jäitä minne uskaltaa lähteä.. :D

      Poista
  2. Tämä ensimmäinen kuva on aivan ihana!

    VastaaPoista