tiistai 15. maaliskuuta 2016

53. Vuosi sitten


Muistellaampa hieman menneitä. Facebookin muisto toiminto ilmoitti, että siitä on täsmälleen vuosi kun aloitimme näyttely harrastuksen Ellin kanssa tämän täytettyä 5kk. Muistan sen päivän kun se olisi eilinen. Sen kamalan jännityksen ja härdellin sekä pikku pikku Ellin! Voi mikä ruipelo se oli silloin. Täynnä tarmoa, päättäväisyyttä ja energiaa, mitä on kyllä vieläkin jäljellä.


Mikä on muuttunut?
Neiti on tietty kasvanut ja kaunistunut. Meistä on tullut itsevarmempia yksin sekä yhdessä ja olemme kehittyneet mätsäreiden sekä näyttelyiden myötä paremmaksi pariksi. Yhteistyö sujuu paremmin, handlaaja ei enää häslää tai jännitä. Luottamus on kasvanut vaikka emme paljoa näekkään. Elli pääsi yli tuomari pelostaankin, mikä oli kesällä pieni ongelman poikanen.

Miten tästä eteenpäin?
Pyrin toimimaan Ellin kanssa nyt hieman täsmällisemmin liikkeessä ja seisomisessa, sillä neiti välillä lähtee laukkailemaan liikkeelle lähdettäessä mikä ei toisaalta haittaa, mutta jos laukka-askelia syntyy useampi ja kehä on pieni ei tuomari näe liikkeitä kunnolla.
Seisomisessa on taas ongelma paikallaan pysyminen. Heti kun yritän hieman kallistaa itseäni jotta näkisin miten Elli seisoo, lähtee tämä tepastelemaan aina sinne suuntaan minne kallistun. Etutassuista ja ryhdistä näkee hyvin, seisooko koira suorassa, mutta välillä on hyvä tarkistaa kuitenkin ryhtiä ja tassujen asentoja vaikka Elli osaakin asettua todella hyvin ja ryhdikkäästi seisomaan.
Paljon paljon mätsäreitä, aina kun vaan päästään niin lähdetään matkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti