Kirjaimellisesti uusia juttuja pukkaa. Ulkoasu on siis vauhtunut ja on mielestäni paljon tyylikkäämpi ja kivemman näköinen. Tuo ensimmäinen blogin ulkoasu oli ensin mieleen, mutta ehkä se oli liian 'täynnä' ja liian syksyinen ja nythän on kevät jumaleissön!
Nimikin vaihtui siinä hujauksessa ja tähän on siis kaksi syytä ja toisesta teille jo piipittelin aiemmin. Toinen syy on se, että laumaamme liittyi uusi karvakorva.
|
Vanha ulkoasu |
Laumaamme liittyi Ellin äityli joka on musta kleinspitz narttu ''Ruusu'' ja virallisemmin Pienenpolun Lady Black Rose. Ruusunen ei ole pentu vaan jo 6vuotias koiruus jonka otimme nyt aluksi ''testiajoon'' 1-2kuukaudeksi ja jos kaikki sujuu hyvin saattaa siitä tulla meidän ihan oma dessukka. Neiti tuli siis minun ja avopuolisoni talouteen kolmen kissan seuraksi ja on asettunut jo aika hyvin taloksi, vielä ei ole varmaankaan koko luonne tullut esille kun on tietysti omituinen tilanne.
Me olemme iloisia ja Ruusukuin on tyytyväisen oloinen ja tulee toimeen meidän kanssa. Olemme antaneet neidin asettua rauhassa aloilleen ja kun se on tullut pytämään huomiota olemme sitä antaneet ja olemmekin jo saaneet mieheni kanssa paljon pusuja sekä hännän heilutuksia.
Neiti on hyvin rauhallinen tapaus, tai ainakin vielä! Saas tosiaan nähdä minkälainen siitä tulee kun se asettuu kunnolla meidän arkeen ja tottuu meihin. Kissat olivat kauhean ihmeissään uudesta tulokkaasta, mutta kynttä ei vilautettu ja Ruusu vain väisteli ja ei ollut huomaavinaankaan niitä.
Perso ruoalle tämä neiti on kuulemamme mukaan ja sen myös huomasi kyllä heti. Jos jossakin rapisi niin Ruusu tuli paikalle salaman lailla ja kun syöt omaa murkinaasi saat nopeasti kaverin vierellesi joka tapittaa mahdottoman suloisella katseellaan, anoen murusia.
Ruusustakin tuli nyt siis yksi blogin päätähdistä jota tulette näkemään hyvinkin paljon. Neidin kanssa aloitamme kotiutumisen jälkeen tempputreenit ja muuta mukavaa mielenvirkistystä. Saatamme kokeilla tokoa ja agilityä harraste mielessä jos yhteistyö alkaa sujua. Mätsäreissä kierretään ja korvan takana on tietysti Suonenjoen vappu-mätsärit 02.05 jonne äiti tuo Puffen & Ellin ja mietin että jos Ruusun kanssa sinne ilmoittautuisi. En liikaa suunnittele vielä mitään vaikka olenkin ihan tohkeissani, olen kinunnut avopuolisoltani koiraa pidemmän aikaa ja nyt sellainen meillä vihdoin on! Ihanaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti