39. Iisalmi KV

Jos meidän nyt pitäisi jotain sanoa, niin se on aivan massiivista hyperventalointia, iloa, naurua ja kamalasti kirppuja ja pöllyävää karvaa Ellin rapsuttelusta. Ei olisi ikinä uskonut miten hyvin tuommoinen räähkä-pentu pyöräyttää ensimmäiset virallisensa...

''Mittee se höpöttee?''
Kaikkihan alkoi kamalasta jännityksestä mikä vei yöunet minulta, Jessieltä. Mammalta taisi olla aamuiseen etappiin ajaminen stressaavaa kun lähtö viivästyi ja kun hän soitteli mulle 10min päästä Suonenjoelta näin..
''No, mulla meni lähtö ajotus mönkään! Eniro näyttää että menisi tunti viiskyt ja siellä kun piti olla 09:30 ja ei myö nyt keretä. Ei samperin samperi! Äkkiä vaan ja kaasua pohjaan!!''

Kerkesimme vallan mainiosti paikanpäällä hifistelläkkin tilannetta joten, nou hätä mamma, kaikki hyvin. Harjailimme koiruutta, juttelimme kasvattajan kanssa ja katselimme kehän kulkua. Käytimme Elliä pöydällä ja sörkimme sitä minkä kerkesimme jotta se ei purisi arvon tuomariamme.

Taas nähtiin Ellin velipoika Huugo

Piia, Ellin kasvattaja kyseli minua ennen oman koitoksen alkua handlaamaan yhden kasvateistaan kasvattajakehässä ja mikäpä siinä, kunhan selität mitä täytyy tehdä! Olin hieman hakusessa kokopäivän ajan ja kyselin, että mitä, miksi ja missä. Saattoi johtua väsymyksestäkin ja sateesta miksi haku oli päällä joka-asiasta. Minä menin jopa möläyttämään jotain sellaista mistä saattaisin saada vihamiehiä niskaani, mutta ajattelemattomana kun möläytin niin saan kärsiä seuraukset. Onneksi kukaan ei tainnut edes kuulla kun kyselin, että onkos tuo nyt pomerania vai kleinspitz mikä kehässä heiluu. Jollakulla olisi saattanut kuullemma tulla ryppyjä takkiin tästä.

Jokusen aikaa meni ennenkuin pääsimme Ellin kanssa kehään ja sinne menimmekin yksin, ainoana junnukoirana(junior). Pyyntö tuli heti pöydälle ja yritin ottaa kaiken homman niin, että neiti olisi expertti ja käyttäytyisi niinkuin pitääkin ja niin se sitten tekikin. Ei mitään ongelmia missään vaiheessa, ei murinaa, istumista kun tuomari käsitteli pentua. Häntäkään ei mennyt kertaakaan koipien väliin. Mahtavaa, ellen sanoisi!
Pöydältä edes'takas ja sitten kehän ympäri ja tuomarin eteen näitsti seisomaan ja odottamaan, että he kirjurin kanssa saavat arvostelunsa kirjoitettua loppuun ja laadittua meille tuomiomme.

''Koira saa ERI, SA ja voittaa luokkansa ja on myös ROP-Juniori''

Ensimmäinen ruusuke tuli ja se oli niinsanottu 'tiketti' Royal Canin Junior kilpailuun joka järjestettiin näyttelyiden lopussa. Pääsimme myös paras narttu kehään. Ellille iski siinä kehässä kamala pyllykutina ja se jäi rapsuttamaan itseään kesken kaiken kun yritimme kävellä kehää ympäri, mutta asiasta selvittiin seisottamiseen asti kuitenkin ja kun toiset kuulivt saavutuksensa Elli lösähti takapuolelleen ja alkoi taas kirputtamaan ja sille piti sitten vain nauraa. Ja sitten iski se ihmeellinen tunne kun kuulin saavamme sertifikaatin.
Kehän, olikohan hän nyt sihteeri sekä kuuluttaja joka aina kertoi mitä koirat saavat ja sijoittuivat käveli meidän kohdallemme ja kertoi että tulimme kolmansiksi eli PN3 ja että saamme SERTin. Anteeksi mitä?

 ''9 months old. Good propotions. Correct bite. Well set eyes and ears. Strong back. Enough angulations in front and back. Good body. Well set tail. In movement, good drive, but narrow in front and back.''

Suomennos minun taidoillani..

''9kuukautta vanha. Hyvä asento. Oikea purenta. Hyvin asettuneet silmät ja korvat. Vahva selkä. Tarpeeksi kulmauksia edessä sekä takana. Hyvä kroppa. Hyvin istuva häntä. Liikkeessä lennokas(?), mutta kapea edestä ja takaa.''

Hetki meni Elliä kehuessa ja kuunnellessa kasvattajan suusta onnitteluja kunnes oikeasti tajusimme mamman kanssa että neiti nappasi ensimmäisissä näyttelyissään SERTin.
Jäimme mamman kanssa odottelemaan vielä sitä Royal Canin järjestämää Junior kisaa ja siihen olikin aikaa peräti kolme tuntia. Kävimme kahvilla, Ellin kanssa ranskalaisilla ja sensellaista, mutta jotenkin vain jouduimme takaisin näyttelykentälle tuntia aiemmin juuri kun kunnon rankkasade alkoi. Ennen Juniori kehää kerkesimme siis kastua täysin vaikka sateenvarjo olikin. Elli oli ihan uitettu rotta ja minun oli vaikea liikkua märissä romppeissa. Päivälle oli luvattu sadetta mitä ei näkynyt kuin pienenä ripellyksenä ennenkui nyt. Vettä tuli saavista kaatamalla, vaakatosssa. Onneksi sade kuitenkin hellitti ennen viimeistä koitosta ja pääsimme kuivaamaan hieman neitiä jotta se olisi edustavampi.
Pidemmälle emme kehänkiertoa päässeet mikä oli ihan hyvä sillä Elli on täysin naatti päivästä. Silmät puoliksi kiinni ja se meinasi nukahtaa seisaillensakkin kun odottelimme liikkeelle pääsyä. Hyvin urheasti neiti seisoi mitä, 10minuutin ajan?
Ei voi olla kuin ylpäe tuosta pienestä räähkästä!

Tästä siis alkaa neidin virallinen näyttely ura ja hyvin pääsi alkamaankin.

JUN ERI1 SA PN3 SERT ROP-juniori