keskiviikko 4. toukokuuta 2016

57. Miniloma

Vielä kiusataan teitä lumisilla kuvilla ja muistellaan parin viikon takaista minilomaamme Ruusun kanssa maalla. Kävimme Leppävirran metsikössä Koivuniemenherran luona nauttimassa luonnon rauhasta. Ruusu oli hyvin masentuneen oloinen elämäänsä joten päätin piristää mummokoiraa järjestämällä matkan maalle missä neiti saisi juosta ulkona vapaana sekä pyöriä kissalauman johtajana ja komentaa Möröä, joka on siis rodultaan Norjanharmaa hirvikoira.

Paikanpäällä oli myös Etelän mies ja pikkuveljeni joka heitteli Ruusulle lumipalloja ja minä harjoittelin liikkeen kuvaamista samalla, hyvinkin hienosti epäonnistuen. Ruusu kuitenkin nautti viimeisistä lumikinoksista sekä pallohulluna lumipalloista tietysti.

Maalla olimme pari päivää kun kutsu kävi taas kaupunkiin, mutta kyllä huomasi heti että Ruusu oli pirteämpi. Harmittelin vain sitä, että Mamma oli toisaalla Ellin ja Puffen kanssa ja siksi poppoo ei tällöin tavannut, mutta meille riitti kyllä ihan pelkkä miniloma omassa rauhassa järven rannalla.





Ps. Hyvää nimipäivää kaikille Ruusuille! Sekä myös tietysti; May the Fourth be with you.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti