sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

179. Pentu arkea


Hippi, Hippiäinen, Hippi-duudeli, kakara, terminaattori,(jne.) on asunut taloudessamme nyt kaksi viikkoa. Mitä enemmän tutustun tähän pentuun, tuntuu se juuri sellaiselta mitä tulevalta pennulta odotin. Aktiivinen, sosiaalinen, rohkea ja nokkela. Pieni ja suloinen mutta pippurinen tapaus jonka takia käteni ovat pienillä hammas viiruilla.

Mitä olemme tehneet?
Olemme lähinnä ajaneet pissarallia, mutta pikkuhiljaa siirrämme lammikot sisältä ulos. Eilen tuli vain kaksi pissiä sisälle, loput ulos, jes!
Hippi totuttelee taluttimessa kulkemiseen lähinnä ulkona, mutta olen siirtänyt remmi treenejä myös sisälle. Neiti kävelee jo todella hienosti meidän kanssa pikkulenkkejä ihan itse.Välillä istahdetaan lepäämään tai jos on liian jännittävää, tullaan jalkojen juureen tapittamaan; ''Pääsenkö sylliin äiskä?''.

Nimensä se tuntee jo sisätiloissa. Ulkona tarvitaan hieman toistamista. Klikkeri on tullut tutuksi ja hirmu kivaksi jutuksi. Heti kun klikkeri on kädessä, aletaan pyörimään ympyrää malttamattomina, että tehdään jo jotain!

Ahne pentu on hyvin oppinut käskyn ''jätä'', tai välillä tähän reagoidaan liiankin radikaalisti kääntämällä takapuoli herkun suuntaan ja möllötetään silmäkulmasta pää alhaalla. Hassua, mutta osittain liian voimakas reaktio voi joskus koitua ongelmaksi, sheippaamme tätä vielä jatkossa. Olemme liittäneet ''jätä'' käskyn myös arkeen sanan ''ei'' lisäksi. Jos Hippi esimerkiksi kiusaa kissaa liian ahkerasti sanomme ei. Jos hän järsii jotain väärää, kaivaa kissan hiekkalaatikon kaapin nurkkaa sanomme jätä. Vahvistamme oikeaa tekemistä kehumalla ja leluilla.


Istuminen tulee Hippiäiseltä jo automaattisesti ruoka-aikaan kun kupin ottaa käteen. Ruokaa laittaessa on kamala kiljunta, haukunta ja ärinä, mutta se osittain kuuluu pentujen juttuihin. En anna ruokaa sen eteen jos neljä tassua eivät ole maassa, sama koskee Ruusua. Kiljunta on viikossa vähentynyt huomattavasti.

Sanaa ''istu'' en voi sanoa, että se tietäisi mitä pyydetään, koska se on automaattinen. Olen yhdistänyt ''seiso'' sanan harjoituksiin ja tällä pääsemme treenaamaan istu-seiso-istu siirtymisiä. Myös sanalle ''istu'' tulee pikkuhiljaa oikea tarkoitus.
Luokse tuleminen on ollut haastavaa, mutta pikkuhiljaa sekin alkaa onnistua toistuvasti ja häntä heiluen tullaan pussailemaan kysyen; ''teinkö oikein?''.


Jokaisesta hassusta pennun tavasta voidaan tehdä temppu. Seuraava perus juttu meillä on odottaminen kun istuminen tulee pyynnöstä, eikä vahingossa vaikka vahinko tapauksissakin odottamista voidaan tietty lähteä harjoittelemaan.

Suurimman osan päivästä Hippi tietysti nukkuu, mikä on isännän mieleen ettei pikku terminaattori riko jokaista paikkaa viidessä minuutissa. Villitys ja leikki hetki ovat mielestäni hassuimpia mutta samalla heiman ärsyttäviä, koska Hippi on todella kova hammastelemaan. Hyvin hän on oppinut että kun sanotaan ''ei'' tai ''auts'' pitää päästää irti, joskus taas purraan kovempaa tai aletaan riuhtomaan. Yritämme päästä pois tästä pahasta tavasta jättämällä pentu huomioimatta kun hän puree ja odotamme rauhoittumista kunnes taas jatkamme leikkiä.

Belfie alá Hippi

2 kommenttia: