perjantai 9. kesäkuuta 2017

130. Ruusun kesä vinkki

Ylimääräiset karvat veks


Kesä on virallisesti täällä ja Ruusu neidin tassukarvat ovat olleet trimmaamattomana jopa vuoden päivät. Seniori neidin tassuihin jäi neulasia sun muuta inhottavaa kävelyä haittaavaa roskaa, joten oli aika napsaista ylimääräiset sukset pois ja keventää myös mahakarvaa. Suurin syy Ruusun rehottaviin tassukarvoihin oli yli pitkät kynnet mitä ollaan tässä parin vuoden ajan yritetty saada lyhyemmiksi ja nyt päätin, että ne ovat jo melko hyvässä jamassa joten niitä uskaltaa näytellä.
Ylipikät kynnet eivät ole minun ongelmani, kun Ruusu tuli minulle huomasin ongelman jota lähdimme parantamaan. Ruusun kynnenkasvu on nopeaa, mutta ilmeisesti kynsien leikkaus on vain jäänyt vähemmälle ennen minulle tuloaan(ei siitä enempää).


Ruusu ihmetteli kun käänsin petipaikan karvamaton ympäri ja pyysin neidin siihen. Ilme oli arvuutteleva sekä hieman tuomitseva. Onneksi neiti on kuitenkin tottunut nykimiseen sekä pöyhimiseen vaikka se ei kamalammin siitä nauttisikaan.
Ennen karvojen leikkausta Ruusu kävi tietysti muutama päivä ennen pesulla ja harjasimme turkin perusteellisesti. Takapuoli oli melko rastoittunut jota jouduin nykimään jonkun tovin, mutta neiti jaksoi hirmu hyvin tämän inhottavan operaation. Sterilointi on huonontanut turkin laatua tavattomasti ja tekisi mieli ajella koira lyhyeksi, mutta jos meinasimme vielä käydä näyttelyissä, se saisi sitten odottaa.

Tassukarvat lähtivät ohennus saksien kautta lyhenemään ja tassun alapuolelta leikkasin pienillä keittiösaksilla suurimmat hapsut pois ja rasvasin myös varpaat. Tassu operaatioon kului puolisen tuntia jonka jälkeen pyysin neitiä seisomaan, jotta näin olisiko tassuissa tasattavaa tai ylimääräisiä tupsuja. Ruusu katseli ihmeissään silmien valkuaiset vilkkuen kun kumartelin sen ympärillä taskulampun ja saksien kanssa. Pakko saada hoitopöytä!

Ennen - Jälkeen suksien leikkuun

Lopputulos on syötävän söpö!
Tassujen trimmauksen ja kynsien leikkauksen jälkeen päätin vielä lyhentää mahakarvoja, ei niin näkyvästi, mutta kuitenkin vähän. Karvojen lyhennys helpottaa harjaamista sekä viilentää kuumempina päivinä ja pysyy puhtaampana ilman suurempia risu kertymiä. Tähän trimmaus päivään ei kuulunut korvakarvojen lyhennys, sillä Ruusua alkoi ahdistamaan jatkuva ympärillä pyörimiseni joten päästin sen helpommalla. Harjasin neidin vielä loppuun kertaalleen läpi ja nappasimme lopputulos kuvan jonka jälkeen R sai herkkuluun palkkioksi hyvästä yhteistyöstä.

Nuu-Nuu ylpeänä
Tassukarvojen leikkauksesta on tosiaan kulunut jo viikko ja pakko myöntää, että Ruusun on helpompi kävellä ilman tupsutassuja ja olo on kevyempi ilman ''ylimääräisiä'' mahakarvoja. Askel on pehmeämpi, puhtaami ja lennokkaampi sekä koira näyttää hyvin tyytyväiseltä. Koira muuttui tassuttelijasta tipsuttelijaksi! Varpaiden rasvauskin tapahtuu paljon nopeammin kun niitä ei tarvitse kaivaa karvojen takaa.

2 kommenttia:

  1. Kyllä on nättinä! Ihanat pikku käpälät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei voitu Rikun kanssa kattoo Ruusua nauramatta pariin päivään.. :D Siis aivan järkyttävän pienet tassut!

      Poista