136. Dinosauruksia

''Hei, tulethan mukaamme maailmaan kauniiseen, saniaisten sekä dinosaurusten retkeen ihmeelliseen?''

Tutkijat Kira Mittelspitz sekä Ruusu Kleinspitz olivat tavallisella päivä kävelyllään huomattuaan ihmeellisen maailman saniaisten seasta, ruohonjuuri tasolla. Tai ainakin dinosaurusten kokoon katsottuna. Pienet dinojen varvashikiöttiäiset; ihmettelijät, olivat hyvin kiinnostuneita kaikesta, varsinkin partion vanhempi leidi Ruusu, mutta Kira nuorimmaisena lähti komentelemaan nykypäiväisen vaistonsa kanssa ja kertoi, että ei missään mitään ihmeellistä ollut.

Pörröiset tutkijamme kävelivät sekä ihmettelivät polkujen pituutta sekä määrää. Niin monta tietä, mihin päin sitä lähtisi seuraavaksi? Ruusu veti partion peräköillä alkumatkasta ihmetellen ja filosofoiden, mutta puolivälissä hän pomppasi eteen kun haistoi jotain esihistoriallista.

Siis ihan oikeesti aito dinosaurusten uima-allas. Aivan varmasti. Kira ampaisi tutkimuskepin perässä veteen ollen ensimmäinen tuleva tunnettu nimi tässä historiallisessa tapahtumassa.

''Vesi on lämmintä sekä sumeaa, pohja hiekkaa..''

Kira kirjasi muistiinpanojaan ylös. Tässä oli hyvä vilvoitella kuumalla päivällä, otaksumme että dinosauruksetkin tekivät niin,
Kira alkoi jo ihmetellä, kun Ruusua ei kuulunut veteen, hän vain tutki rantaa ja maisteli heiniä, teki ilmeisesti lannoite tutkimusta. Pian vanhempikin osapuoli liittyi viileään veteen tehden omat muistiinpanonsa löydöksistään. Käpyjä. Niitä riitti ja kävyt olivat kimmoisia vedestä. Kaivoi Ruusu ehkä jonkun esihistoriallisenkin kävyn vesilätäkön pohjasta. Kira keskittyi keppi tutkimuksiin ja tutkimaan selustaa, jotta nykypäivän dinosaurukset eivät kävisi kimppuun.

Matka jatkui pian ja löytyi lisää ihmeellisiä asioita. Mutta hui! Kuka tuleekaan polulla vastaan;

Kira - ''Äkkiä piiloon Ruusu! Tuonne saniaisiin, onkohan ne dinosauruksia!?''  

Ruusu - ''Hss, ollaan hiljaa, ihan hiljaa.''

Kuva; Lotta @Kirputtaja

Matkan varrelle oli eksynyt kaksi karvaista norsua;

''Mammutteja!''

Kira höpisi innoissaan.

''Hss, ne kuulivat! Nyt ne tulevat tänne, ei takaa tulee T-Rex!''

Ruusu peloissaan haukkui, yritti uhmata petoeläimiä. Vaaleampi yksilö olikin lempeää sorttia, tai siltä hän vaikutti. Tummempi, ilmeisemmin sukulainen oli samaa linjaa, mutta hieman päällekäyvämpi. Ehkäpä tietämyksemme edellisestä ajasta onkin aivan väärää? Ken tietää. T-Rex oli neandertalilainen kaksijalkainen, ihmisten esi-isä. Hän tervehti meitä.
Kira, joukkiomme nuorempi epäröi tätä paksukalloista yksilöä joka tunki kätensä suoraan naamaan.

''Mäne siitä matkoihisi.''

Kira tuhisi ärtyneesti. Partio katseli Neanderthalilaisen perään joka paimensi ilmeisesti näitä kahta mammuttia. Kummaa porukkaa. Olimme matkanneet löydöksiemme sekä havaintojemme kanssa aikakaudesta toiseen.

Matka jatkui, partio alkoi jo väsyä, tai ainakin se vanhempi osapuoli. Mokomakin Ruusu hidasti matkaa kyyhöttämällä porukan perällä. Oli sitä välillä pakko hätyytellä eteenpäin. Kira jaksoi viedä letkaa eteenpäin rohkeana tutkien ympäristöä, kuin alfa susi konsanaan.

Ylemmät kuvat; Lotta @Kirputtaja

Retken suurin löytö tehtiin hieman jo väsyneenä. Meidän partio näki, koski sekä haisteli ihka oikeeta dinosauruksen kylkiluuta! Siis ihan oikeasti. Ette usko niin ette usko, luuta se on. Löysimme muutamankin kappaleen, luultavasti ihan oikeen brontosauruksen jäännöksiä. Aivan huikeeta. Tähän väliin oli pakko nappasta muutama retkikuva ja oikeesti poseerata, tuo Kira osaa nämä hommat niin hyvin. Sen pitäs alkaa malliksi, vai mitä?

Luut oli niin herkullisia että oli niitä pakko vähän maistellakkin, taisivat hävitä parempiin suihin. Turha käydä niitä etsimässä enää, ei ne siellä ole. Otettiimpahan kuvat muistoksi sekä todisteeksi teille, jotta tiedätte että ei me huijattu.
 Polut loppuivat ja saavuimme nykyajan, moderniin ympäristöön. Asfalttia, pyh. Peltilehmä kuljetti meidät kotiin todella tapahtumarikkaan ja ihmeellisen retken päätteeksi. On se hienoa kun on oma tutkimus partio.

Lähdethän uudestaankin meidän matkaan?

-Terkuin; Kira M. & Ruusu K.

129. Kalojen narraus

Kalojen narraamisella tarkoitetaan kalojen, eli vedessä asuvien eliöiden saalistamista erilaisilla vieheillä kuten ongella, virvelillä tai perholla. Sana 'narraus' tarkoittaa huijaamista/vedätystä/houkutusta.

Onkiminen on näistä vaihtoehdoista yksinkertaisin missä narraus vehkeenä on vapa, siima, koho, paino ja koukku. Kokun päähän laitetaan yleisesti selkärangaton elukka nimeltä mato. Joskus käyetään myös pullanpaloja, pieniä kalan palasia taikka rusinoita mikä houkuttelee isompia vonkaleita paikanpäälle eli sit pitäis olla jo järeempi vapa ja siima käytössä. Onginta tapahtuu seisovassa vedessä ja sitä ei sais harrastaa koskissa tai virtauksissa.

Virvelillä fisustaminen eli hienommin sanottuna heittokalastus on sit taas vähän hankalampi, mut meidän perheen suosikki. Virvelillä heitellään viehettä joka sitten kelataan takaisin ja heitellään taas, sitten siinä jossain välissä kalan pitäisi iskeä vieheeseen/uistimeen/kuvaan ja jäis niinkö koukuista kiinni. Kalan kanssa pääsee vähän taistelemaan ja isompia fisuja pitää jopa väsyttää että ne saadaan haavilla sit rantaan. Uistimia/viheitä on hyvin monia erilaisa, värisiä ja kokosia joista sitten valitaan lokaation ja saaliin mukaan paras.

Kolomas vaihtoehto minkä mainitsin on perho mihin tarvitaan sitten vähän viel enemmän taitoo sekä kärsivällisyyttä. Tää ikivanha kalastusmuoto on siitä eroavainen muihin että siinä käytetään perhoja eli ötököiden sekä pikkusten kalojen jäljitelmiä. Ne öttiäisten näköset vieheet sidotaan koukkuun ja koukku painavampaan siimaan missä loppuosa onkin sit ohuempaa jottei kalat sitä ihmettelis. Perholla narraillaan suurimmalti osin taimenia tai harjuksia mitkä syö pinnalla tanssivia öttiäisiä.


Kalastus on yksi vanhimmista elinkeinoista missä fisuja napataan ihmisten ja eläinten ravinnoksi. Kalojen narraamista harrastetaan tänäpäivänä enemmänkin mielen iloksi ja se onkin yleisesti ottaen kirjattu kohtaan ''harrastukset''. Sitä sitten harrastetaan ympäri Suomea sekä maailmaa, niin talvella että kesällä.

Suurimmilta osin rannoilla ja veneissä nähdään miehiä joko yksin tai porukassa vieheineen, mutta nykypäivänä naisetkin ovat innostuneet tästä luonnon tarjoamasta mahdollisuudesta. Tämän harrastuksen parissa tavataan myös joskus lapsi- sekä koiraperheitä.

Hauskinta tässä harrastuksessa taitaakin olla viehe tikussa tuntuva potkiminen ja sitten kun sen fisun jollain ilveellä suapi ylös niin on hymy persiissä. Jotkut taas tykkäävät vaeltamisesta sekä luonnon rauhasta.



Tässä täytynee kyllä olla hyvin kärsivällinen. Rantaan täytyy hiipiä hiljaa ja veneessä on oltava hissun kissun. Nuo limaiset, mutta maukkaat kalat ovat nimittäin melko säikkyjä tapauksia.
Samassa paikassa saatetaan viihtyä puolisen tuntia taikka muutama kokonainen kellon pyörähdys. Vieheitä kokeillaan monia kymmeniä, joskus kalastajan suusta kuuluu ''pe***le!!'' jos kallis viehe jää pohjaan taikka puuhun. Joskus myös siimat katkeavat jos liian iso vonkale tarttuu kiinni.

Samaan aikaan on myös oltava hyvin valppaana jos kala nappaakin nopeasti, taikka pitkän odotuksen jälkeen joku käy kokeilemassa viehettä. Onneksi odotus kuitenkin aina palkitaan, tai ainakin joskus. Toisilla tahoilla on parempi kala-onni kuin toisilla ja yleisesti paikan valinnallakin on suuri merkitys lopputulokseen.


Me käytiin tosin viime lauantaina Kapeenkoskella kattelemassa äipän kanssa kun isi kalasteli tolla perholla ja virvelillä. Siellä me vaan vaelleltiin koko päivä aina aamu kasista ilta kuuteen, mää sain nuotiolla paistettua pekoni makkaraakin maistaa omaks päivälliseks. Parasta oli päästä maistelee tuoreen, just ylös nostetun kalan naamaa mitkä isi kuitenkin päästi pois.

Se sai ainakin seittemän kalaa mudda en tajuu ku se heitti ne pois, koska kyllä mä ne oisin voinu syödä jos ei isille kelpaa. Viimenen kala minkä se sit nosti virvelillä niin otettiin kotia ja valmistettiin uunissa. Mäkin sain oman osuuden saaliista kun olin niin hieno työnjohtaja!

Kotona tehtiin mulle punkki tarkastus, äippä ja isi myöns et oli hyvä konsti antaa mun olla nuotion savussa nii punkit lähti karkuun. Noh, ittehän mä siihen notskin viereen menin istuu ja tuijotin herkkupaloja.