perjantai 11. joulukuuta 2015

46. Nakupetteri EH3




Nyt on käyty Helsingin reissussa ja hyvin mielin kotiuduttu.
Perjantaina 04.12 alkoi matka kohti Helsinkiä mutta välietappina oli Mikkeli jossa yövyimme Elli-koiran ja näyttelyporukan kanssa, eli Ellin kasvattajan ja hänen siskonsa. Paikanpäällä oli yhteensä kuusi koiraa ja voitte vaan arvata mikä ihana häly siellä oli.
Matka meni sutjakkaasti ja yöllä ei sitten saatu kunnolla unta kun aamulla oli jännät paikat edessä. Näyttelyhin lähdimme lauantaina neljältä aamulla ja olimme messukeskuksella 7-8aikaan ja saimme kehämme vierestä hyvän leiriytymis paikan. Aloitimme päivän itsemme puunaamisella ja sitten käytimme koiria kehässä ja ulkona ennen koitosta.

Elli ei arvostanut turkin puunausta, kamalasti sitä ei viitsinyt nykiäkkään, että karvaa jäisi kehään asti päälle. Kehässä neiti käyttäytyi todella hyvin ja ilmiselvästi muisti homman kulun vaikka välissä on useampi kuukausi edelliseen, nimenomaan Iisalmi KV oli edellinen missä neiti oli näytillä ja mätsäreissäkään ei kierretty tässä välissä paitsi Ruusun kanssa.
Junnuja oli kehässä kaksi Ellin lisäksi ja saimme EHn sekä sijoituimme kolmanneksi. Kaikinpuolin mahtava päivä ja saatiin vielä super hyvä arvostelu neidille mistä on hyvä jatkaa. Tuomarinamme toimi Esa Ruotsalainen joka oli reilu ja ymmärsi junnujen karvattomuuden. Kertoi todella hyvin mitä ja miksi, kun meille väläytettiin EH.




''Erittän hyväntyyppinen narttu, jolla ihastuttavat mittasuhteet. Vähän lyhyt kaula. Hyvä runko ja hännänkiinnitys. Hyvä luusto mutta saisi kulmautua voimakkaammin sekä edestä että takaa. Karva ei parhaimmillaan. Tasapainoiset liikkeet. Reipas esiintyjä.''


Oli todella mielenkiintoista seurata neidin mielipiteitä isosta näyttelystä. Iisalmi KV ei ollut näin iso näyttely ja hieman mietitytti että meneekö neiti lukkoon ihmismäärästä ja hälinästä, mutta erittäin mallikkaasti neiti käyttäytyi alusta loppuun. Tästä pennusta ollaan niin ylpeitä!

Näyttelyiden jälkeen, tai siis kun meidän poppoo oli saanut koiransa käännytettyä kehässä kävimme viemässä koirat autoon ja lähdimme itse syömään ja pyörähtämään messualueella ja sielläpä taisi mennä rahaa vähän päälle 30€. Mukaan tarttui messutarjouksesta puruluita(Hau-Hau Champion Grain free dental sticks), Nutron Natural Choice raksuja Ruusulle ja light muodossa tietty. Sitten Chia De Gracian kojulta nappasin mukaani uuden pussin chian-siemeniä niin päästään Ruusun kanssa taas yhdessä pitämään chia kuuria, jes! Sitten mukaan nappasin ihanan vihreän maton Ruusulle makuualustaksi kotiin kun sillä ei ole vieläkään omaa petiä hankittu. Mutta nyt on! Sitten saimme 'joululahjaksi' Pienpystykorvat ry'n yhdistyksen numeron pito nipsukan mitä aletaankin tässä varmasti käyttämään. Onhan se hienompi kun muovitasku!


Nyt näillänäkymin yritämme käydä mätsäreissä vaikka Elliltä tippuukin turkki mutta onhan meillä harrastuksen kannalta myös tietty Ruusu & Puffe kehässä pyörimässä. Seuraavaksi yritämme siis matkata 2.tammikuuta Viiksi-Areenalle mätsäröimään jos hyvin käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti