203. Norway

Emme todellakaan jääneet norjaan asumaan, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt. Fiilikset varmaan huomaa kuvista, että miten ihanaa meidän reissullamme oli vaikka teltassa nukkuminen viikon verran, ei ollut kovin mukavaa, mutta todella valaisevaa sekä omalla tavallaan hienoa.

Tämän postauksen kirjoittaminen on jäänyt, unohtunut sekä meidän uudessa kiireisemmässä arjessa ei ole vaan yksinkertaisesti jäänyt aikaa blogille. Harmittaa, koska tykkään kirjoittaa ja on tätä ollut todella paljon ikävä. En osaa tulevasta sanoa, että miten aikaa blogille jää, sillä elämääni on tullut niin paljon uutta sisältöä, mutta jos pääsemme muuttamaan lähemmäksi työpaikkaani, sitten olisi taas hieman aina päivässä aikaa päivitellä meidän kuulumisia.

Norjan matkamme sujui kesällä todella hyvin ja saimme nauttia yhteisestä ajasta koirien kanssa meidän rakkaan harrastuksemme parissa. Harrastamme isännän kanssa kalastusta, isäntä tosin todella paljon enemmän kuin minä, mutta molemmat voisimme sanoa, että oli todella hieno sekä onnistunut reissu!
Olimme pääosin Skoganvarren alueella, koska Ivalossa autostamme alkoi kuulua ylimääräistä pauketta ja veikkasimme, että vetonivel olisi mennyt poikki. Arvoimme, että pääsemmekö me edes norjan puolelle. Onneksi pääsimme ja emme halunneet ottaa riskiä kulkea alkuperäistä suunnittelemaamme reittiä Skoganvarresta rannikkoa pitkin Ifjordiin ja sieltä Utsjoen kautta kotiin vaan päätimme Skoganvarren lomakylän ihanan pitäjän kanssa, että pyörimme tässä lähi ympäristössä, koska kala paikkoja löytyi kuitenkin todella hyvin läheltäkin. Onneksemme Skoganvarren pitäjä on suomalainen ja sattumoisin Sodankylästä kotoisin, missä meidän mökkimmekin on.

Koirat nauttivat vapaudesta ja pitkistä kävelyistä kun vaelsimme määränpäähän sekä etsimme hyvää leiriytymis paikkaa kalavesien ääreltä. Kävimme kaiken kaikkiaan neljässä eri paikassa minne saimme kävellä autolta aina muutamisen kilometriä, painavat rinkat selässämme.

Ihailimme vuoristoja, paikallista kulttuuria sekä kasvillisuutta. Näimme paljon mielenkiintoisia lintuja ja minä, ensikertalaisena pääsin opettelemaan teltta elämää olan takaa. Joskus nuorena tyttönä nukuin mökin pihassa teltassa serkun kanssa ja sitä ei todellakaan voinut verrata tähän reissuun alkuunkaan.
Ensinnäkin se kävely tiettyyn spottiin, leirin pystyttäminen eli teltan kasaus, nuotion teko ja ruokailu. Vain se kävely oli näistä tuttua, mutta sekin tehtiin muutama kiloa painavan rinkan kanssa, todella epätasaisessa maastossa rämpien ja kiipeillen korkeita seinämiä sekä varoen, ettet vain putoa mihinkään piilossa olevaan kuoppaan.
Täytyi vahtia vapaana juoksevia koiriakin, ettei pentu tyrki mummo koiraa kalliolta alas, saadessaan riekkumis hepuleita. Hippiellä oli suurimman osan remmi perässä jotta jos pennun höperö lähtisi juoksemaan täyttä häkää kapealla polulla, tehden rotkon reunalla äkki käännöksiä, sen saisi sitten kiinni.
Todella palkitseva tunne oli, kun isäntä ilmoitti, että olimme kohteessa ja aloitimme tarpeeksi tasaisen paikan etsimistä jonne pystyttäisimme leirin. Teltan ollessa pystyssä lähdimme kokeilemaan kala onnea. Isäntä sai perholla muutamia hienoja taimenia. Minä sain mato-ongella pari pientä poikasta koko matkan aikana mikä vähän harmitti, mutta kun matka oli kokonaisuudessaan niin upea, ei niukka kala saalis loppujenlopuksi haitannut yhtään.

Isäntä kävi kokeilemassa lohen kalastusta mistä ei mitään tälläkertaa irronnut vaan lohi joella pyörähtäminen jäi kivien keräilyksi sekä pomppivien lohien ihailuun. Hiemanhan se kismitti kun kalaa näki, muttei saanut. Onneksi tänne pääsee aina uudestaan!
Yritimme narrata myös meritaimenia, niitäkään saamatta. Postauksen ensimmäiset kuvat ovat meren rannalta mikä oli jumalattoman hieno paikka. Ruusu ja Hippie maistelivat myös merivettä, Ruusu taisi kyllä enemmänkin vaan kitata sitä ennen kun pääsimme väliin.
Koirien ensimmäinen telttailu koitui positiiviseksi yllätykseksi. Vielä sisäsiisteyttä opetteleva Hippie ei kertaakaan tehnyt telttaan mitään vaan osasi pyytää ulos istumalla oven vieressä katsoen hölmistyneenä pää kallellaan. Jos asiaa ei heti ymmärtänyt, tehtiin pari kierrosta jalkojen ja mahan päällä pomppien, että nyt on päästävä.
Yöt olivat viileitä, jotkut todella kylmiä. Muistaakseni joku yö asteet olivat jopa nollassa ja nappasimme koirat makuupusseihin kainaloon. Ruusulla oli välillä oikeasti vilu ja hän käpertyi petiinsä ihan pieneksi palloksi, joten olihan vanha rouva pakko ottaa lämpimään. Hippie osasi itse möngertää makuupussiin jos vilu iski. Muutoin Ruusu nukkui varpaiden päällä, pentu yleisesti ottaen ihan vaan jossain ruumiin osan päällä, olit sitten kyljelleen, mahalleen tai selälleen, koira oli jossain (naaman)päällä.

Viimeinen paikka missä olimme ja minne kävelimme pisimmän matkan, oli hienoin. Sieltä isäntä sai eniten taimenia ja koirat saivat myös omat kalat viimeisenä teltta iltana evääksi. Vaikka viimeinen ilta olikin sateinen sekä todella kylmä, oli päivä mitä mahtavin. Kävelimme ohutta joen vartta toista kilometriä kaarrellen ja kierrellen. Asetuimme muutaman isomman puron sekä kosken ala juoksulle missä olimme jonkun tovin. Yhtäkkiä isäntä kuiskaa vierestäni heijastuksen esto laseja silmiltänsä nostaen, että näki pohjassa, virran alla suuren kalan. Todella suuren, niin suuren ettei ollut koskaan sellaista taimenta nähnyt.
Minä en sitä uskonut ja nauroin vaan. Ihan varmasti, näitköhän unta? Yritin tirkistellä veden alle mutten mitään nähnyt. Isäntä häpeissään lähti hetkeksi ylävirtaan kahluu varusteillansa ja väitti puhuvansa totta.
Hetki vierähti ja hän palasi samaan paikkaan. Kohta kuului taas kuiskaus; Se on tuossa taas! Tule katsomaan!
Pyörittelin silmiäni, pomppasin kivelle mistä tämä kala pitäisi mukamasti nähdä. Isäntä tyrkkäsi lasit minulle ja minä katsoin. Suuni aukesi ja katsoin isäntää. Siellä se möllötti. Virran alla. Ehkä isoin näkemäni taimen.
Yritimme kaikkemme saadaksemme sen ylös. Perhot, vaaput, lipat, madot.. Mikään ei kelvannut ja päivä alkoi olla pitkällä, oli aika lähteä teltan kautta autolle. Puhuimme koko matkan teltalta autolle tästä kalasta, suuri mysteeri. Oliko se taimen, todella pitkälle vaeltanut lohi tai meritaimen. Tämä paikka jää mieleemme ja kyseinen kala kummittelee vieläkin takaraivossa.

Nukuimme viimeisen yön Norjassa pienessä vuokra mökissä Skoganvarressa, koska olimme jo todella uupuneita viikon kestäneestä telttailusta sekä kylmistä öistä. Kaasupoltinkin potkaisi tyhjää emmekä löytäneet uutta säiliötä joten meidän oli ikään kuin pakko ottaa mökki ennen suomeen paluuta. Kävimme myös paikallisesta pitseeriasta pitsat sekä pari ilta olutta juhlistaaksemme hienoa reissua.
Voitte uskoa, miten hyvältä lämmin mökki ja sänky tuntuu, kun olette nukkuneet kylmissänne ilmatäytettävällä patjalla kovalla maalla. Pitsa maistui taivaalliselle suurustettujen pussiruokien jälkeen. Pääsimme vieläpä kaiken kukkuraksi saunaan! Koirat olivat yhtä innoissaan mökistä kuin mekin ja ne nukahtivat saman tien kun tulimme saunasta. Ilta pissille eivät olisi jaksaneet edes lähteä. Ruusu vain nosti päänsä ylös ja tuhahti.