maanantai 18. huhtikuuta 2016

56. F.B.I

Pitkästäaikaa taas kuvia koko poppoosta, yhdessä sekä myös erikseen. Poppoon piti kokoontua viime viikonloppuna(16.04.2016) mätsäröimään, mutta suunnitelmat muuttuu ja taas yksi match show jäi välistä, mutta mitäpäs niistä, kyllä niihin aina kerkeää tulevaisuudessakin. Ruusun kanssa käytiin koirapuistossa tuona lauantaina piristymässä kun olin luvannut että Elli ja Puffe saapuvat kylään mutta niin ei sitten käynytkään. Tuntui että olin mummolle velkaa.

Mamma matkusti siis Puffen ja Ellin kanssa taas minun ja Ruusun tykö Kuopioon. Kahviteltiin, leikeltiin hiukset toisiltamme ja kuvattiin koirat mikä ei ollut helppoa. Saatiin nyt ainakin kuvia ja kuvaaja kokeilla valkoisen tausta käyttöä ja ai juku kun se oli hankalaa kun ei ole kunnon valoja, mutta kyllä nämä harjoituksesta kelpuutan. Paljon editointi nämä kuitenkin vaati ja tarkka silmäpari huomaa virheeni mitä en vain enää jaksanut alkaa hiomaan hienommaksi.

Elli on luontainen poseeraaja kun taas Puffea ei kiinnosta pätkääkään ja se otti hatkatkin pariin otteeseen tuosta taustakankaalta. Ruusu on vähän lapanen jos sitä alkaa asettelemaan tai pyytää esim. maahan. Korvat tippuvat taakse ja ilme on ''voi ei mitä ihmettä nyt apua'' meiningeissä mutta aika hyvin saatiin pari kuvaa kokoon mitkä sitten editoitiin koneella näihin tuloksiin mitä nyt näette. Ylin kuva on paras koko poppoosta mutta olisi ollut super jos koiruuksien katse olisi ollut alempana eikä taivaissa. Alempi kuva on otettu ylemmästä perspektiivistä mikä toi katseita kameraan mutta laatu meni huonoksi editointi vaiheessa koska valo karkasi.
Yksittäiskuvat koirista onnistuivat melko hyvin, jokaisesta otimme rakennekuvan mutta vain Puffen kuva pääsi tähän tälläkertaa. Ellin ja Ruusun makuukuviin olen melko tyytyväinen, Ruusun kuvaa olisi voinut kääntää vähän pois sinisestä minkä teen ehkä myöhemmin.







Sitten vielä vaihteluksi Elli esittelee teille FBI hupparinsa minkä tilasin Ruusulle, mutta se olikin aivan liian pieni! Ellillekkin nuttu on nafti joten nyt mietitään että mitä tällä tehdään. Joko räätälöidään kissalle taikka tämä voitaisiin vaikka arpoakkin. Tai jos poppoo kasvaakin yhdellä jäsenellä sen voisi säilyttää. Mikä nyt olisikaan paras vaihtoehto. Ehkä tämmöinen collari nuttu olisi parempi vähemmän karvattomalle koiralle, tämä kolmen kopla kun tarvitsisi vain viilennys takkeja tulevaan kesään.


Mitä tykkäsitte kuvista? Olisiko tämmöiset jatkossakin kivoja aina johonkin väliin. Taustakankaita löytyy valkoinen, musta sekä vaalea ja tumma tiiliseinä. Näin tarkemmin ajatellen Puffen olisi voinut kuvata mustaa taustaa vasten, mutta ehkä ensikerralla sitten.
Nyt vaan katsellaan ja kärsitään järjettömästä karvanlähdöstä. Meillä on Ruusulta jo pieni hedelmäpussillinen harjattu villaa pois ja lisää tippuu. Nyt on materiaalia uuteen harrastukseeni ainakin, nimittäin neula huovutukseen. Olen yhden harjoitustyönkin jo tehnyt mitä en kehtaa kuitenkaan näyttää. Uuden kokeilun tehtyäni taidan sitten vilautella mitä teen.

PS. Blogin uusi ulkoasu on tulossa pian. Pyrin pitämään sen simppelinä niinkuin tähänkin mennessä, mutta kuitenkin jos saisin toteutettua pari pikku niksiä mitä olen toivonut oppivani, olisi se aivan super.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

55. Viljaton


Hei kaikki ystävät, Ruusu tässä. Sain emännältä luvan tulla kirjottaan teille ihan ite postauksen. Eiks oo hienoo!? Saan kuullemma kertoa teille mysteeripussista jonka tuo kiikutti ovesta sisään tossa muutama päivä sitten. Se kerto lähtiessään kun mulle luun antoi tekemiseksi että on menossa Musti&Mirri myymälään ja tulis kohta takasin. Minäpä kilttinä tyttönä järsin luutani ja odottelin sit sitä takas ja sit se tuli oikeesti takas! En ois voinu uskoa että tuli. Oli aivan kauheeta taas olla yksin, tai siis noiden kissojen kanssa. Sit kun ovi kävi niin menin kysymään emännältä että missä ihmeessä se kuppas ja että oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Sit tajusin ton ison rapisevan pussin joka tuoksu kivasti nenukissa. Oliskohan siellä herkkuja!? Aattelin ja emäntä tokaisi mulle ensin jotta oisin hiljaa ja en pälpättäs niin kovasti. Sit se otti mut hetkeks syliin ja rapsutti kivasti kutiavaa hännäntyveä minne en itse yltä. Olen kuullemma lihava. Pah!
Pian emäntä alkoi sit kaivaa räpsimislaitettaan ja asetteli mut siihen pussin viereen. Oottelin nätisti ja vesikielellä mietin että mitä herkkuja se mulle on tuonut. Saisko jo heti jotain jooko nams?

Pussista löyty sit tommoset. Joku uus ruokapussi josta emäntä selitti että se on hyväks mulle ja kokeillaan nyt ainakin jos alkas linjat kavenemaan. Minkäs teet jos oot mummolassa hoidossa ja saat herkkuja häh? Ei oo kohteliasta kieltäytyä, eihän? No mutta kuiteski, tuossa on mulle evästä jossa ei oo viljaa ollenkaan ja rasvaorosenttikin on vaan 14rosenttia. Kuullemma emännälle annettiin hyvä myyntipuhe siellä liikkeessä ja tää kuulosti parhaimmalle. Mulle kun ei oo oikeen viimeaikoina maistunut nuo Nutron light nappulat niin se päätti että vaihdetaan erilaiseen. Tätä löytyy mun ruokakiposta sit kai niinku päivittäin ja jos tulee merkittäviä eroja niin tässä pysyttäis. Hyvää se ainakin on niin puurona kun rapeanakin, maistuu! Tästä otetaan kuullemma kuvia ja myöhemmin ihmetellään että mikä on muuttunut.
Sit mua ihmetytti tosi paljon kun sain lisää ihania vinkuvia palloja! Mä siis niin rakastan palloja. Ne on ihania ja niitä on kiva vinguttaa ja noutaa ja pureskella ja nukkua niiden vieressä. Rakastan. Kiva kiva kiva! Emäntä avas heti nuo pallot ja leikkikin mun kanssa vähäsen mikä oli musta hirveen hauskaa ja en malttanu rauhottua vaikka meinasin läkähtyäkkin kun tuli kuuma.
Emäntä kaiveli pussista noille mun kissakavereille jonkun raapimis tötterön ja nekin sai jonkun keppi naru lelun mikä muakin kiinnosti aika paljon ensin mut sit otin oman palloni. Hetken sain vingutella yhtä palloa mun uudessa ihanassa pedissä mistä kans tykkään paljon. Paljon! Käytiin pitkä lenkki ulkonakin. Miksiköhän se nyt mua niin hemmottelee tuo kaksjalkanen kun saan lahjoja ja olla paljon ulkona?

Tsuh~ Meidät löytää myös Instagramista tai jostai sellasesta ja ihan oman nimen alta eli @tassujentaikaa ! Teidän kuullemma pitäs käydä painelemassa jotain nappuloita että pysytte kärryillä meidän jutuista myös siellä.

Oli kiva käydä kirjottamassa teille! Tosi kiva kiva! Nähdään taas pian, TSUH~