perjantai 15. kesäkuuta 2018

197. Apianlahden sillalla

Täältä Valkeakoskelta on löytynyt isännälle mieluisa kalastus paikka Apianlahdelta mistä hän pääsee narraamaan pöytään mm. kirjolohta! Paikka on pieni, mutta kala saalista on tullut ja me tyttöjen kanssa pääsimme myös matkaan mukaan eräänä kauniina päivänä. Tietysti minulla oli kamera mukana ja virralla oli todella ihastuttava vanha silta mihinkä koirat sopivat vallan hyvin mannekiineiksi. Yksi ihana yhteiskuva tuli niinsanotusti vahingossa otettua kun Hippie käveli ihanasti Ruusun viereen ja jopa pysyi hetken paikoillaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti