Pentu sitä ja pentu tätä, edellinen postaus yritti olla jonkinlainen mielipide ja asiaan liittyvä, mutta jotenkin se jäi kesken sekä vaihtoi ehkä aihetta enkä saanut siitä enempää irti. Ehkä joku päivä teen samaan aiheeseen liittyvän tekstin, tai sitten en. No mutta pennut sikseen, entäs Ruusu?
Nuu-Nuu on sopeutunut pennun läsnäoloon todella hienosti. En olisi uskonut sen lämpeävän Hipille edes viikossa, mutta nämä kaksi leikkivät jo neljäntenä päivänä yhdessä.
Ensimmäiset päivät Ruusu oli hieman mustasukkainen, mutta kun hän sai normaalisti huomiota, se mielentila ehkä vaan unohtui. Kävimme yhdessä, kaksin pihalla ilman pentua ja neiti nautti saamastaan luksus ajasta kanssani.
Ruusu on ehkä väsynyt, mutta samalla pentu on tuonut mummolle lisää virtaa, kertaheitolla ikä tippui viisi vuotta. Hän itse joskus aloittaa leikin, vahtii ja opettaa, antaa jopa omaa ruokaansa maistaa.
En voisi olla tyytyväisempi tähän opettajaan, mikä Hippiellä on. Hän on viisas, suloinen ja vaikkakin ahmatti, niin maltillinen. Rauhallinen, rakastava katse.
Ruusu sopii hyvin opettajan rooliin, vaikka onkin 95 prosenttia alakynnessä taistelutilanteissa. Lapanen, sellainen se on ja muuksi se ei muutu.
Jo ennen pennun tuomista taloon, mietin monet kerrat, miten täydellinen esikuva tuo mummo olisikaan pienelle kulkijalle. Lunkisti kaikki asiat ottava tyyppi, paitsi postimiehelle täytyy kiroilla oven läpi, jotta menisi muualle häiriköimään.
Ruusun kautta toivon Hippien oppiva rauhallisuutta uusissa tilanteissa, päättely kykyä sekä hyvää käyttäytymistä. Toivon vain, että pikku-neiti ei kiusaisi liikaa jo iäkästä rouvaa vaan antaisi sen levätä, ladata pattereita tarpeen mukaan. Kotona Ruusulla on turvapaikkana sänky, kunnes Hippie kasvaa pomppu kuntoon. Onneksi siihen on vielä aikaa. Sohvalle pikku neiti pomppii vaikka kieltäisikin.
Päätin kauan aikaa sitten, että kun uusi pentu tulee taloon; jos Ruusua kiusataan, pentu lähtee. Tämä on ja pitää vaikka miten pahalle se tuntuisikaan. Mietin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, jos näin tulee käymään, että Ruusu ei saisi olla rauhassa ja että leikistä syntyykin sota.
Hyvin suurella todennäköisyydellä näin ei kuitenkaan pääse käymään, sillä kun noita kahta katsoo, niin ei vaan voisi käydä. Ei sitä koskaan tiedä, mutta epäilen vahvasti.
Onneksi Ruusulla on oma lomakohde pennusta, Mamman luokse hän pääsee aina kun on tarve.
Mitään muuta en voisi tässä maailmassa pyytää, että Ruusulla olisi hyvä elämä, minun kanssani. Mikään, eikä kukaan voi tulla siihen väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti