perjantai 22. joulukuuta 2017

Luukku 22

''Tallikoiran elämää''
by Ruusu                                       

Ruusu maneesissa, kakkaa metsästämässä
Emäntäni harrastaa isoja neljijalkaisia meidän lisäksi, siis hevosia. Hevoset ovat isoja, kiinnostavia mutta melko pelottavia otuksia, mutta minä rakastan niiden kakkaa! Äiskä ottaa minut joskus tallille mukaan. Silloin kun hänellä oli oma hevonen, pääsin aina mukaan, ihan aina. Sain kesällä kulkea pyörän korissa tallille, juosta siellä vapaana, jahdata tallin kanoja ja syödä kakka kikkareita, niitä on kiva metsästää ruohikosta sillä välin kun emäntä hoitelee hevosia. Olen hyvin tarkkaavainen ratsastuksen ohjaaja, katson aina mitä tyttö tekee hevosen kanssa, joskus jahtaan niitä, että menisivät kovempaa. Joskus taas tarkastelen kauempaa, jos he menevät liian kovaa. Komennan myös välillä, että minuakin täytyy helliä.


Kyllä minäkin olen hevosella ratsastanut. Aivan kuten äiskäkin, todisteena kuvat kahdesta ratsustani. Ollaan kävelty, ravattu, mutten kuullemma saa vielä laukata kun en ole harjoitellut tarpeeksi. Olen tuon ruskean hevosen kydissä ollut kärryissäkin pienen lenkin.
Ei, ei minua pelottanut vaikka korkeat paikat aiheuttavatkin täristystä ja väristystä. Hevosten kanssa on minulla sopimus; Minä saan enemmän porkkanaa!

porkkanaa porkkanaa porkkanaaporkkanaaporkkanaaaaa
Tyttäreni Elli on myös päässyt hevoshommiin. Alku vuodesta hän oli päivystämässä äiskän tallipäivää ja on tuo ruskea hevonenkin hälle tuttu pentuudestaan. Mokomakin ärinäpussi kun piti sillekkin murista, äristä ja haukkua heti ensi tapaamisella. Kyllä nyt täytyy toiseen tutustua ennen tuomitsemista! Hän kyllä välillä kävi päälle jos äiskä ei ollut välissä...
Mökkimme naapurissa asustelee ravihevosia ja ne kyllä ovat tuttuja kakkakikkareita myöten. Niillä voi herkutella ja niissä voi kylpeä. Emme ymmärrä miksi aina pitää huutaa ja kieltää, ettekö ymmärrä mitä kaikkea niillä voi tehdä?




Muistoja tallilta




Olen AINA kanssasi, äiskä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti